torstai 22. syyskuuta 2011

KASVUN PAIKKA


Aah, syksy on taalla jalleen. Pitkan, laiskan, Ellun kana- tyyppisen kesan jalkeen on ihana palata takaisin arjen kuriin ja jarjestykseen. Laskiksi heittaminen on pienina annoksina paikallaan, mutta syvalla sisimmassani olen kuitenkin kurin ja jarjestyksen nainen. Itsediagnosoitu OCD ei katso hyvalla pidempia poikkeuksia rutiineista ja allekirjoittaneen perusvitutuksen maara on yleensa suoraan verrannollinen koulujen ja miehen kesaloman kestoon. Kesasta ja lomista selvittiin kuitenkin kunnialla ja seka lapset etta mies ovat palanneet sorviensa aareen. Elama on asettunut takaisin tuttuihin uomiinsa.

Uuden kouluvuoden valmistelut alkoivat jo elokuun puolessa valissa, kun koulutarvikelistat julkistettiin. Vihkojen, kansioiden, kynien ja muun tilpehoorin hankkimiseen uppoaa uskomaton maara rahaa, aikaa ja hermoja. Tavaratalojen koulutarvikeosastoilla vallitsevat elokuussa viidakon lait ja vain ihminen, joka on sompaillut pienen auton kokoisten ostoskarryjen kanssa jouluruuhkan veroisessa kirkuvien lasten ja karjuvien aikuisten tungoksessa, Hanna Montanan kiljuessa 120 desibelin voimalla taustalla, etsimassa juuri oikealla tavalla viivoitettuja irtopaperipaketteja, osaa kuvitella tuskani.

Omien tarvikkeiden lisaksi koulua varten pitaa hommata myos koulupuvut eli valkoiset kauluspaidat ja tummansiniset suorat housut. Pienet pojat ja valkoiset kauluspaidat ovat kautta historian hylkineet toisiaan, siksi Kloriteakin piti ostaaa useampi gallona. Voimistelutunteja varten pitaa hommata koulun logolla varustetut liikuntavaatteet ja sisapelitossut ja ruokatunteja varten lapsilla pitaa tietenkin olla omat lounaspakit, kylmakallet ja kotoa pakatut lounaat. Onneksi tajusin lopettaa lasten teon Kuopuksen jalkeen, useamman koululaisen varustelu ja valinehuolto olisi luultavasti ajanut perheen konkurssiin ja minut lataamoon.

Lasten viimevuotisia koulupukuja toiveikkaasti sovitellessa meille kaikille paljastui jotakin, jota olin kesan mittaan vahan aavistellutkin. Viimekevaiset kouluhousut ulottuivat sovituksessa enaa puolisaareen ja kauluspaitojen hihansuut lepattivat hullunkurisesti kyynarpaiden kohdalla. Meilla oli kesan aikana taphtunut huomattava kasvupyrahdys.

Viita vailla viisikiloisena ja lahes kuusikymmensenttisena syntynyt Esikoinen on kymmenessa vuodessa kasvanut metrin ja on enaa puoli paata aitiaan lyhyempi. Kuopuskin, jonka lastenlaakari vannoo rikkovan kahden metrin rajapyykin 17-vuotiaana, kuroo valimatkaa umpeen pelottavaa vauhtia. Paiva, jolloin minusta tulee perheen pienin lahestyy pelottavaa vauhtia enka pida ajatuksesta lainkaan.

Sivistyneena ja vastuuntuntoisena vanhempana paattelin, etta koska perheessa on nyt kaksi puolitoistametrista, varhaisesimurkkuikaista poikaa, kolmas- ja neljasluokkalaiset, on aika antaa heille ensimmaiset oppitunnit sukupuolivalistuksen parissa. Mies, vanhanaikaisen keskilannen kasvatti ja katolisen perheen vesa punastui ja hikoili paitansa maraksi jo pelkasta ajatuksesta.

-Ei, en mina. Oikeesti. En voi! tuskaili Mies, pyyhki kaljuaan ja repi kauluksen nappia auki.

-Voi jeesus miten... amerikkalainen sina olet! puuskahdin nauraen ja lupasin hoitaa asian.

Kun kerran mies on luvannut vastata lasten uskonnollisesta kasvatuksesta niin mina vastaan mielellani maallisemmista iloista, jako on reilu ja tasapuolinen. Tarkeytta puhkuen kavin ensi tilassa ostamassa kaksi opetukseen soveltuvaa opusta. Mista mina olen tullut? ja Mita minulle tapahtuu? ovat hauskasti kerrottuja ja kuvitettuja kirjasia jotka kertovat lapsille (ja katolisille keskilannen kasvateille) sopivalla tavalla naista elaman perusasioista. Piilotin kirjat liinavaatekaapin pohjalle odottamaan sopivaa hetkea. Viime viikolla, miehen ollessa sopivasti tyomatkalla, paatin etta aika oli tullut ja olin juuri kaivamassa kirjoja esille kun Esikoinen keskeytti puuhani kysyakseen jotakin hyvin tarkeata.

-Aiti, aiti, mitas luulet? Joko mahtaa Joulupukin pajassa olla taysi tohina paalla? Ja jokohan tonttuja alkaa kohta liikkumaan?

-En osaa sanoa, kulta pieni, vastasin ja tungin kirjat pikavauhtia takaisin kaappiin.

Kymmenvuotiaani, True Believer, sattaa olla luokkansa pisin, mutta ei silti viela lahellakaan sukupuolivalistusta. Ensin jonkun pitaa hoitaa tama Joulupukki-asia pois alta. Minusta ei siihen ole. Miehesta viela vahemman.


5 kommenttia:

  1. Ihana kirjoitus :)
    Ystävättäreni oli jo pari viikkoa sitten bongannut ensimmäiset joulukoristeet, tosin askartelukaupasta, täältä Bostonin kupeesta. Tontut saattavat siis hyvinkin olla jo liikkeellä ;)

    VastaaPoista
  2. Hei Paivi, kiitos kommentista! En tieda pitaisiko itkea vai nauraa. On hassua etta 10-vuotias uskoo Joulupukkiin ja nukkuu uninalle kainalossa, samalla kun rappaa ja hiphoppaa kavereitten kanssa ja on niin isoa poikaa, etta oksat pois.

    Samassa aikataulussa ollaan, viime viikolla huomasin etta Home Depotin ylahyllyt ovat taynna mekaanisia valoporoja, voi ristus!!!

    VastaaPoista
  3. Valoporotokka talon katolla olisi kyllä aika magee!

    Mutta tunnustus täällä:
    http://pahvitalo.blogspot.com/2011/09/asiaa.html
    Kiitos ja anteeks!

    VastaaPoista
  4. Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta.
    Tulin vastavierailulle, tutustumaan Chicagon suomalaiskeskilänsikatolilais tunnelmiin, Samalla silmäilin aikaisempia postauksiasi ja ihan säikähdin kun oli niin Bruce Springsteenin näköinen putkimies teiän saniteettitiloja kunnostamassa.

    VastaaPoista
  5. Sissos, yhtakkia mun blogissa on enempi sapinaa kuin Sedu Koskisen sepaluksen tienoilla Turussa lauantaiyona. Ja se ei ole ihan vahan se.

    Heippa Heippa Avletto! Tervetuloa ja peremmalle olkaa hyva. Valiumia loytyy oven suusta vasemmalta puolen ja kuulosuojaimia oikealta, hatapoistumistie on merkitty punaisella ristilla ruudun oikeaan ylakulmaan.

    VastaaPoista