Kauppa se on kun kannattaa ja viinakauppa eritoten. 500 sivuisten, neljäkiloisten joululahjakuvastojen ja kehitysmaihin vuohia trokaavien anekauppiaitten säälittävien läpysköiden kylkiäisenä kotiin kannettiin viinakuponki, jolla saisi vielä kympin alennustakin ensimmäisestä tilauksesta. En tiedä, minä kyllä ehdin halvat vinkkupulloni ostaa kauppareissulla, ei siihen appeja tarvita. Niin kova jano ei tule että viinaa pitää kännykällä tilata.
Ei muuten taitaisi onnistua Suomen kaltaisessa byrokratian, pilkunviilaajien ja Kyllä Minä Tiedän-Virkamiesten maassa. Ei, alkoholin ja muiden paheiden myyntiä täysi-ikäisille, täysipäisille veronmaksajille pitää säännöstellä, valvoa ja säännöllisin väliajoin lopettaa kokonaan. Muuten ei kansa kuuliaisuutta opi eikä herroja pelkää ja se, se on turmioksi.
Ulkomailla asumisessa on, muutamien muiden positiivisten tekijöiden lisäksi se hyvä puoli että suomalaisista televisio-ohjelmista ei täällä pahemmin joudu kärsimään. Tästä ovat suurimmaksi osaksi vastuussa tekijänoikeuksistaan tiukasti kiinni pitävät, perisuomalaisella mulle-kaikki-muille-ei-mitään- sielulla varustetut tiukkapipot.
Ja sitäkin vähää, mitä ulkomaille netin kautta välitetään, voi sitten seurata ihan oman ärsyketoleranssin mukaan. Eli enempi vähemmän. Mitä pahaa on Suomen kansa tehnyt, että sille pakkosyötetään jotakin Putouksen tai BBn kaltaista käsittämätöntä sontaa? Vaikket vapaaehtoisesti yhtään ainutta jaksoa katsoisi, niin silti sitä tunkee silmille joka jeesuksen lööpistä ja nettisivusta.
Ihan uteliaisuuttani ja yleissivistyksen nimissä yritin yhden kerran katsoa Putousta. Estradilla hyppelehti ensi alkuun joku villapaitatransu ja myöhemmin hahmo nimeltä Jäbä. Annoin periksi kymmenen minuutin jälkeen. Myötähäpeän tunne oli kestämätön. Hyvä Jumala mitä puhtaaksi jalostettua paskaa! Nyt nää laittais tälläisiä tekoviiksia ja puhuis sillai hassusti ja sit se olis niinku hauskaa. Kenelle tämä hävettävä apukoululaishuumori on tarkoitettu?
Onneksi joukkoon on sentään eksynyt muutama katsottavakin ohjelma. Ylläs-sarjasta pidin kovasti, vaikka se olikin pelkkä Matkailun Edistämiskeskuksen mainosvideo. Mutta se oli hyvin ja taidolla tehty mainosvideo. No, slomoa olisi siitä ehkä hieman voinut karsia, jos toiveita saa esittää. Toivon että sarja saatiin myytyä vaikkapa Japaniin ja Saksaan ja sitä kautta käännetään elämysmatkailu uuteen nousuun. Toista tuotantokautta ei valitettavasti enää netin kautta ulkomailla näy. Taisi ahneus iskeä tekijöihin?
Kätevä emäntä oli todellinen helmi, harvoin näkee yhtä hyvin toisiaan täydentävää naisporukkaa vetämässä täysillä, ilman estoja. Sitä jäin oikeasti kaipaamaan. Alamaailmaakin olisin katsonut viela vaikka toiset 12 jaksoa.
Omassa lajissaan ovat sitten suomalaiset reality showt, jotka ovat siinä mielessä onnistuneita, että ne toimivat juuri kuten realityn pitääkin toimia. Sarjoissa esiintyvät 'päähenkilöt' ovat juuri niin ärsyttäviä/typeriä/lapsellisia/narsisteja ettei heitä voi olla katsomatta. Niin käsittämättömiä ääliöitä ei voi uskoa maailmassa olevankaan ja siksi sarjasta on aivan pakko katsoa seuraavakin jakso. Mitä enemmän heidän toilailujaan seuraa, sitä älykkäämmäksi sitä itsensä tuntee. Ei niin että itse olisi yhtään fiksumpi vaan siksi että itse tajuaa ainakin pitää oman idioottimaisuutensa neljän seinän sisällä.
Realityn kuningas on tietenkin Iholla ja sitä olenkin seurannut mielenkiinnolla ja monttu auki kaikki kolme kautta. Casting alkaa ehkä hieman toistaa itseään, mutta mikäs siinä, formaatti toimii.
Ensimmäisen tuotantokauden Vuoden Asshole oli tietenkin Heli Kajo. Säälittävä, säälittävä nainen, lahjaton ja tyhmä ihminen, jota seuratessa ei voi muuta kuin hävetä puolestaan. Täydellinen itsekritiikin puute oli hämmentävää seurattavaa.
Maria Nordin on tyylipuhdas pyrkyri, joka haluaa julkisuuteen keinolla millä hyvänsä. Hän ei ole tyhmä, mutta pohjaton, hillitön, kaikkinielevä halu olla Joku on aika väsyttävä piirre ihmisessä kuin ihmisessä.
Saara OlenNiinIhana (oikeassa yläkulmassa) otettiin varmasti mukaan ihan vittuilumielessä. Hän on loistoesimerkki siitä miten nainen voi olla harhainen pissis vielä keski-ikäisenäkin. Hän oli täydellinen ei kukaan.
Muista naisista en muista edes etunimeä, he olivat kauden hajuttomia, mauttomia filleripaloja tasoittamassa muistä naisista löyhkäävää itserakkautta.
Kuka vielä muistaa viime kauden Elämänsä Epäonnistujat? Vuoden Assholen tittelin veti komeasti kotiin ärsyttävääkin ärsyttävämpi Marketta Kokoomusnuori. Ma ihan kaikesta sydämestäni toivon että elämä vetää kuminaamaa turpaan oikein raskaamman kautta sillä millään pienellä selkäsaunalla tuollaisesta kusipäästä ei kunnon ihmistä tule. Vai mahtaako tulla sittenkään? Luonnevikainen kakara, hyi saasta. Vanhemmille luunappi päähän, susi tuli.
Kakkoskauden säälittäväksi pyrkyriksi mukaan otettiin Claudia Eve, viisikymppinen elähtänyt viiden lapsen äiti joka esittelee julkisuudenhimossaan tekorintojaan juorulehdistölle. Vanheneminen on kamalaa, mutta kuinka alas voi nainen vajota?
YleXn Venla Kokkosesta halusin niin kovasti pitää, ihan oikeasti yritin. Pidin hänen äänestään, hänen rehellisyydestään ja avoimuudestaan. Mutta jatkuva miehen perään pillittäminen ja kynnysmatoksi heittäytyminen ei tuonut hänelle edes säälipisteitä tältä mantereelta. Olisiko aika pukea ison tytön pöksyt jalkaan ja kasvaa aikuiseksi?
Loput kaksi olivat jälleen fillereitä, harmiton uskis ja miehenhimossaan kieriskelevä mulatti tuskin kiinnostivat ketään.
Kökkönä pytyssä oli sitten tietenkin tämän vuotinen miesten versio. Se on pakko tunnustaa että olin näin ylipäänsä positiivisesti yllättynyt että miekkosilta löytyi tuonkin verran sanottavaa. Poikien äitinä oleminen on avannut silmäni ymmärtämään maailmaa hieman myös miesten näkökulmasta ja se saattaa olla osaltaan syypää siihen että pidin kaudesta ehkä kaikkein eniten. Tai, ärsyynnyin vähemmän kuin aikaisemmista, sanotaan nain.
Tero on tämän kauden ja oman elämänsä filleri. Hänellä ei ole ajatuksia, ei tekoja eikä elämää. Valitettavasti ammattitanssijoilla ei ole omaa kategoriaa niille, jotka ovat aloittaneet tanssin vasta aikuisiällä, joten ole hyvä ja lopeta sen tekosyyn käyttö! Olet joko tarpeeksi taitava ammattilaiseksi tai sitten et ole. Sina et ole. Sina olet kuminpaistaja joka haluaa ammattilaiseksi. Siina ei ole mitään pahaa, kunhan sen uskaltaa tunnustaa edes itselleen. Juuri nyt Tero on uransa huipulla. Tämän kuuluisampaa hänestä ei koskaan tule. Sinkkutyttöjen on aivan turha huokailla komean nuoren miehen perään, sillä hän ei seurustele kenenkään kanssa joka ei ole yhtä hyvän näköinen kuin hän. Terolle kelpaa vain Tero.
Jukka Jätekuski oli koko porukan ehdottomasti positiivisin tuttavuus. Ensivaikutelma oli suorastaan karu, harvahampaisen purukaluston tiukka zoomaus kun vei kaiken huomion itse miehestä. Mutta kauden edetessä en voinut kuin ihaillen katsella miehen rohkeutta olla oma itsensä. Parempaa isää saa varmasti hakea kissojen ja koirien kanssa. Vienosti miinuksia tuli aikuisen miehen epävarmuudesta ja pelokkuudesta uuden suhteen etsinnässä ja loppujakson paljastuksesta että hän on alkanut seurustelemaan lapsensa kummitädin kanssa. Turhan sisäsiittoista toimintaa tuollainen mielestäni on ja miten käy lapsen ja kummitädin suhteelle jos rakkaus loppuukin? Kyselee nim. epätietoinen
Patrickista ei paljoa muuta jäänyt mieleen kuin että saaliksi käy nossoa kilttiä miestä. Muijansa oli ruma, saamaton ja laiska nalkuttaja, joka alistaa äitiinsä kiinni jäänyttä pikkupoikaa ilman mitään häpyä. Naama norsunvitulla 24/7. Toivoin viimeiseen asti että mies olisi tajunnut napata kakaran kainaloonsa ja häipyä hyvän saan aikana. Mutta ei, naimisiin ja sitä kautta piloille meni hyvä mies. Touvottavasti et kuulunut niiden 150:n Roviolta pois potkitun joukkoon. Siinä saattaa menna alta ensin kämppä ja heti perään eukko.
Yrjänälle menee tämän vuoden säälittävän pyrkyrin titteli. Mitään oikeata hän ei ole elämässään voittanutkaan. Kun ei sarjakuvia piirtämällä eikä laulamalla tullut palkintoja eikä julkisuutta niin yritetään sitten nain tuumailee Yrjänä. Onnittelen suloisen tyttövauvan johdosta vaikka olenkin sita mieltä että luontoa olisi ehkä kannattanut kuunnella. Yrjänän geenejä ei olisi koskaan pitänyt laittaa eteenpäin. Mies ähisee ja puhisee elämäntuskassaan, masentuu ja huokailee, pyörii ahdistuneena kuin puolukka pillussa eikä saa mitään valmista aikaan. Jo viikon erossa olo vaimosta saa miehen vetämään valtimot auki ja perverssi nekrofiili tirkistelymatka Tshernobyliin ahdistaa niin ihanasti. Yrjänä, synkkien salaisuuksien piinaama mystinen keski-ikäinen kalju hevimies joka tilailee tummanpuhuvia muskelipaitoja netistä, vetää puuteria nassuun ja vesivärittää sarjakuviaan viidettä vuotta. Pelle on pelle on pelle.
Vuoden Assholesta ei liene epäilystäkään, niin vakuuttava on Kolmen Koplan panostus.
-Nyyh, nyyh, ku mun blogilla ei oo lukijoita
-Pimpelipom, ei vai? Nakyyks mun kalju?
-No EI oo. Eeskoo, tee jotain. Mua niiiiin ärsyttää ku sä et ikinä tee mitään. Eeskooo...
-Kikkeliskokkelis! Olis lihanuijaa, hihi hihi hii
-Mennään telkkariin, sillä mä saan lisää lukijoita ja etutukan aina hyvin.
-Pimpelipom. Mennään vaan. Laitetaaks samanlaiset piipat ja converset?
-Laitetaan. Ja hypähdellään sillai södesti.
-Hypähdellään vaan.
Esko Kyrö. Kaikkien aikojen Ultimate Iholla Inhokki. Mies joka on takaa kuin Marilyn Monroe ja edestä kuin Esa Pakarinen.
Buhuu! Ei meillä vaan tuommoisia telkkareita ollut hammaslääkärin katossa kun mä olin pieni. No, eipä meillä silloin niin ihmeellistä katsottavaakaan ollut, yksi typerä Ransu-koira ja helvetin pelottava Pelle Hermanni. Kylli-täti piirsi ja Lasse Pöysti kertoi iltasatuja, paremmasta ei tiedetty. Televisiokin oli mustavalkoinen. Köyhää oli ja ankeaa, lapsuus minun muistoissani. Hampaat paikattiin amalgaamilla, pora vinkui ja mukulat itkivät pelosta ja kivusta. Puudutusta ei tunnettu, tai jos tunnettiin niin ei sitä köyhien kakaroihin tuhlattu.
Kelpaa siinä nyt kuopuksen maata, Disneyn leffoja katsella ja hampaitaan puhdistuttaa. Hammastahnan saa valita seitsemästä eri mausta ja läksiäislahjaksi saa vielä pussillisen muoviukkeleita, tarroja ja muuta krääsää. Kaikilla on kivaa. Paitsi iskällä, kun tulee laskun maksamisen aika. $499 pelkästä tarkastuksesta, puhdistuksesta ja fluorauksesta. Kuuden kuukauden välein. Hyi hitto.
Ei meillä vaan poliisitädit tuommoisilla vekottimilla ajelleet kun mä olin pieni. Ja mikä helkutin mopon ja pyörätuolin sekasikiö tuo on oikeen olevinaan? Hyi hitto. Mutta turvallisuus ennen kaikkea, huomaa pyöräilykypärä, luotiliivi ja virka-ase.
Nauttikaa, nauttikaa, kehoitti aamu-TVn säämies eilen aamulla, luvassa on vuoden ehkä viimeinen lämmin päivä. Kesä jättää tänään jäähyväiset, on uuden sesongin aika.
Ja minähän nautin. Helletoppi. Lämmin tuuli hiuksissa. Lorvailua puiston penkillä, mittarissa 25 astetta.
Tänä aamuna heräsin vesisateeseen ja koleuteen. Perjantaiksi luvataan nollakelejä ja räntää. Se on poissa.
Voi hittolainen, pikkuisen myöhästyin. Olisi nimittäin ollut brasilialainen pyllynkohotus Grouponilla erikoistarjouksessa puoleen hintaan, vain $5999. Halleluja.
Sitä vaan ihmettelen että miten sekaisin täytyy naisen olla että ehdoin tahdoin haluaa lisää sellua ahteriinsa? No, tietenkin, jos sattuu olemaan sellainen tissitön ja persiitön lautanauta, niin sitten ehkä ymmärrän. Mutta mistä paikasta sitä persiiseen ruiskutettavaa sellua sitten pois imetään semmoiselta kakkosneloselta? Mahtaako sillä mitään omia varastoja edes olla?
Kärppänä haistan tässä nyt orastavan businessmahdollisuuden. Minusta voisikin isona tulla selluliitinluovuttaja eli ns. ahterikauppias. Perseettömien viimeinen toivo. Laatulaardia tukkuhintaan.
Tohtori Memarin laatuliike on kaupungin parhaalla liikepaikalla, kauppa siis käy. Hohhoijaa.
Kyllä on taas ilimoja pielly Sikakon maalla. Koko eilisen päivän juoksin asioilla pelkässä topissa ja shortseissa, kauniista syyskuun säästä nauttien. Lähimarketin oven suussa oli pakko pysähtyä pyyhkimään hikeä ja vetämään henkeä.
Sillä lailla. Älä huoli Herra Lähimarketin Kauppias, ehdin kyllä kantaa joulukrääsäroponi kekoon vähän pienemmälläkin vouhottamisella.
Mies alkoi viime talvena suunnittelemaan koko perheen kalastusreissua pohjoiseen. Innostuin heti, kalastaminen on mukavaa ja Minnesota ja sen suomensukuisten siirtolaisten värittämä paikalliskulttuuri kiinnosti kovasti. Pienen etsimisen jälkeen löysinkin netistä oikeen mukavan, saunallisen vuokramökin, kaukana ihmisistä, yksinäisen erämaajärven rannalla. Vähän epäilin että mahtaisiko paljon mainostettu sauna olla maineensa veroinen, mutta beggers can't be choosers ja edellisestä Suomen reissusta ja saunasta taitaa olla jo neljä vuotta...
Mökki eli suomeksi hillitön kelohonkahuvila oli livenä vieläkin vakuuttavampi kuin kuvissa ja mikä parasta, ainut elonmerkki oli järven pintaa kiirinyt yksinäisen suden ulvonta iltaisin. Lähes kaksi viikkoa ilman puhelinta, ilman nettiä, ilman televisiota, siinä haastetta niille, jotka pullistelevat säälittävän jäävetensä kanssa.
Eihän se sauna tietenkään mikään oikea sauna ollut, harjakatto ja kivetön kiuas, mutta kyllä sieltä löylyt sai kun tarpeeksi lämmitti ja huitoi. Useimmiten kahdesti päivässä.
Yhden kerran poistuimme piilopirtistä, kun vierailimme läheisessa Finlandin kylässä. Siellä pysähdyimme kyläkaupalle.
Kaupan seinältä bongasin juuri sopivasti ilmoituksen Finlandin Tori-tapahtumasta
Torille piti tietenkin päästä ja suhteellisen vikkelään. Ihan kutsuvalta siellä näytti.
Jonkin sortin epävireinen kantribändi esiintyi suhteellisen epävireiselle yleisölle. Kukaan ei tuntunut erityisemmin nauttivan, mutta ei myöskään pistänyt pahakseen. Ihan suomalaisen oloista meininkiä siis.
Kotiseutumuseon puolella esillä oli suomalainen sauna, saunasäännöt sekä sekalainen kokoelma Suomen reissuilta kertynyttä krääsää.
Ko chump in ta lake!
Ja suomalaisen uudisraivaajan, John Petäjän mökki.
Matkalla takaisin 'mökille' oli tietenkin aivan PAKKO pysähtyä Pyhän Urhon patsaalle.
Suomesta muuttaneet korkkiruuvin kierot väkäleukasiirtolaiset kehittivät aikoinaan kevyen kenttävitsin, legendan Suomen suojelupyhimyksestä Pyhästä Urhosta, joka julistettiin pyhimykseksi hänen tehtyään Suuren Uroteon eli karkoitettuaan heinäsirkat Suomesta. Joku tiukkapipo irlantilainen saattaisi tästä vaatia vaikkapa syytettä plagioinnista, mutta onneksi irlantilaiset ovat tunnetusri suurpiirteistä ja reilua kansaa.
Niin tai näin, Pyhän Urhon monumentti seisoo vakuuttavana Finlandin kylässä Minnesotassa, suu auki, valmiina loitsumaan heinäsirkat jälleen kerran huitsin Nevadaan. Urkilla on myös Facebook sivut, googlatkaa jos ette usko.
Loman tarkoitus, kalastus meinasi jäädä aivan sivuseikaksi, järvi ei ollut yhteistyökykyinen. Vesi oli puhdasta mutta tummaa eikä kala tuntunut olevan syönnillä. Ei purrut lusikka, ei Rapala eikä Kuusamo, ei jigi eikä tekomato. Ameriikan kalat eivät puhuneet suomalaislle vieheille, muutamaa alamittaista muskia ja äkäistä ahventa lukuunottomatta järvi oli hiljaa. Poikasilta alkoi mennä jo usko kalastuksen rentouttavaan voimaan, hartiat painuivat lysyyn ja heitoista hävisi voima. Oli aika vaihtaa taktiikkaa.
Keräsin uistimet takaisin pakkiin ja vaihdoin tilalle paljaat koukut. Koukkuihin rakennettiin seuraavanlainen jigi; pääksi pujotettiin pari pakastemaissin jyvää ja koukun peitoksi ja ruumiiksi uhrattiin ihan oikeita metsästä kaivettuja kastematoja.
A vot.
Kyllä kelpasi. Kymmensenttisiä ahvenenruipeloita vedettin parhaimmillan 30 sekunnin välein ja muita ruutanoita vielä siinä välissä. Poikasilla oli hauskaa vaikkei sitä ihan kalastamiseksi voikkaan kutsua.
Ja niinhän siinä sitten kävi että kun lakkasin täysillä yrittämästi niin homma alkoikin pyöriä. Kesken ruutanasirkuksen vapa alkoi antaa sellaisia merkkejä että siiman päässä ei enää ollutkaan mikään ihan pieni sintti. Takaisin se ei jaksanut kauaa vetää mutta haaviin sitä ei saanut millään. Se kierteli ja kaarteli, väisti ja painoi koko lihaksikkaan ruumiinsa voimalla pohjaan. Väsytys oli lyhyt mutta ankara ja lipulta pedon oli luovuttava.
Kun lopulta sain kalan ylös ja laiturille, alkoi julmettu arvailu siitä mitä lajia saalis mahtoi olla. Pituutta elikolla oli tasan 20 tuumaa ja painoa 4 paunaa 2 unssia. Lihaksikas suu ja etummaisten evien kädenomaisuus paljasti olion eittämättä pohjakalaksi, siis ei syötävksi.
Sen enempiä miettimättä paukutin kalasta ilmat pihalle ja ajattelin että pidän lapsukaisille oppitunnin kalan fileroinnin nikseista. Suomesta tuotu Fiskarsin fileerausveitsi ei kauaa laulanut kun kala oli kauniina ruodottomina fileinä lautasella. Kas näin, lausahdin parhaalla marttaäänelläni ja ojensin lautasta lapsukaisille voitonriemuisena, näin se käy kun sen osaa! Poikaset pitelivät vihreänkalpeana seinästä tukea ja tuijottivat äitiään epäuskoisin silmin. Murhaaja, kuiskasi Esikoinen järkyttyneenä ja lukittautui loppupäiväksi vierasmajaan mököttämään.
Kuopus löysi kuin löysikin kalakalenterista hirmuisen olion nimen ja suurimman koskaan pyydystetyn yksilön mitat. Kyseessä on Northern hogsucker eli vapaasti suomennettuna pohjoinen sikaimuri. Ennätyskalan mitat sivulta dnr.state.mn.us
Common Name
lbs
oz
Length"
Girth"
Waterbody
County
Date caught
Hogsucker, Northern
1
15
14¼
7⅛
Sunrise River near Sunrise
Chisago
8/16/1982
Voi helvetinperkeleen perkele mun kanssani! Jos en olisi fileeraushimossani vedellyt sikaimuria suikaleiksi vaan vienyt sen nätisti todistajien läsnäollessa virallisesti mitattavaksi ja punnittavaksi, niin olisin tällä hetkellä Minnesotan mestarikalastajien Hall of Famessa. Mulla voisi olla joku hieno titteli tai plakaatti jossa lukisi että Master Hogsucker Man tai jotakin muuta vastaavaa...
Sikaimurin suikaleet syötettiin järven kilpikonnille, eivät edes arvanneet mitä ennätysherkkua saivat.
Marianne, Chicago, IL. Ilman omaa syytään sivuilla esiintyvät satunnaisesti myös Mies, Esikoinen 12v ja Kuopus 11v sekä sekalainen joukko sukulaisia, ystäviä ja kylän miehiä. Minut tavoittaa vaikkapa osoitteesta mariannem2010 miuku gmail piste com.
