lauantai 5. heinäkuuta 2014

NAAPURISSA NAIDAAN




Viime vuoden toukokuussa seinänaapuriksi muutti uusi perhe, isä, äiti ja kaksi lasta. Iloksemme kuulimme lasten olevan oikeaa sukupuolta, poikia siis ja juuri oikean ikäisiä, siinä suunnilleen kymmenvuotiaita. Lisää pelikavereita lapsukaisille, hyrisimme tyytyväisinä. Niin siis oletimme.

Hyvin äkkiä kävi selväksi että todellisuus ei aivan vastannut toiveita. Enemmänkin pahimpia painajaisiamme. Olimme saaneet naapurit helvetistä.

Perheen isä on juuri sellainen lievästi turvonnut hailakka punapää, jota erityisesti kammoan ihmistyyppinä. Inhoan punapäitä yli kaiken, enkä ole koskaan elämäni aikana tavannut, yhtä poikkeusta lukuunottamatta, yhtään miellyttävää punatukkaista ihmistä. Vika on yksin minussa, ei punapäissä. 

Miehen suupielessä karehtiva ylimielinen hymy ei koskaan ylettynyt hailakansinisiin, vetisiin silmiin, jotka tuijottivat pistävän arvostelevasti kaikkia ja kaikkea eteen tulevaa. Puistattavan vastenmielin sikaporsas mieheksi.

Perheen äiti on tekopirteyden ja muun feikkaamisen ruumiillistuma, juuri sellainen pelokkaaksi hakattu heikko naisenpuoli jota tekee mieli leipoa vielä lisää lättyyn että hän ryhdistyisi. Naisen kasvoilla on jähmettynyt tekohymy ja kimeä tekonauru viiltää ilmaa viiden minuutin välein kuin hyväksyntää hakien. Säälittävä, alistunut rassukka.

Perheen pojista nuorempi, yhdeksänvuotias ADHD/autismi -keissi on perinyt isänsä vastemielisen haalean värityksen. Valkoiset silmäripset ja kellertävät kulmakarvat kehystävät onttoja silmiä. Kuolonvalkean ihon alta sinisinä kuultavat suonet saavat niskakarvani pörhölle. Lapsi on ruma kuin peikko. Hän ei ota pahemmin kontaktia ulkomaailmaan. Katse on maahan painunut eikä hän koskaan vastaan tullessaan vastaa tervehdykseen. Joukkue-tai pelikaveriksi hänestä ei ole, sulkeutuneesta hiljanen-viljasesta.

Kotonaan hänestä sitten lähtee ääntä senkin edestä. Aamut alkavat yleensä kuuden jälkeen puolen tunnin kirkumiskohtauksella jolloin itketään, kiukutellaan, paiskitaan ovia ja ilmaistaan itseään koko keuhkojen voimalla. Ja kun hänet vanhempien toimesta siirretään takapihan porsaskarsinaan rauhoittumaan, alkaa hän vimmoissaan potkia palloa aitaa vasten. Jytinä kuuluu varmasti korttelin päähän. Ja seinän taakse minun makuuhuoneeseeni. Etenkin viikonloppuisin. Kello 6.30. 

Kaksi tälle puolen potkaistua palloa olen teurastanut puukolla ja lisää ruumiita tulee varmasti mikäli kiinni saan.

Vanhempi poika on kymmenenvuotias näsäviisas räkänokka, jonka mustat paksusankaiset silmälasit on sidottu kumilangalla pään ympäri ja joka pyyhkii lakkaamatta vuotavaa nenää hihaansa. Tukka on onneksi ruskea, se pitää edukseen mainita. 

Myöskään hänestä on kenenkään turha odottaa pelikaveria, sillä hän ei kuulemma pidä liikunnasta. Sen sijaan hän on intohimoinen muusikonalku. Soittiminaan puhaltimet ja jouset. Aivan. Joku riivatun pasuuna, trumpetti tai saksofoni siellä säestää pikkuveljen aamukonserttia harva se aamu.  Välillä vedetään vuorotellen; kun toinen lopettaa niin seuraava aloittaa. Iltapäivisin kuritetaan selloa, josta muuten pääsee aivan perkeleellisiä ääniä kun tarpeeksi harjoittelee. Tai ehkä työn alla on joku oikea kappale, mahdollisesti jokin goottityyppinen itsariääntelykonsertto. 

Hännän huippuna on perheeseen adoptoitu pelokas löytökoira, joka haukkua räksyttää kaikkea mahdollista oravista postinkantajiin. Sen lempihommaa on istua yläkerran isojen, koko seinän korkuisten ikkunoiden edessä ja säikkyä ohikulkevia koiria, ihmisiä, polkupyöriä, oravia, pilviä..... Koira myös livahtaa karkuun ainakin kerran viikossa, yleensä iltakusetuksen jälkeen kymmenen, yhdentoista korvilla ja säntäilee sitten häntä pitkänä ja pyörällä päästään pitkin pihoja. Perässään loppuperhe helvetillisellä huudolla säestettynä. Pidän salaa peukkuja koiran puolesta, jospa se vain tajuaisi juosta suoraan typerän kiemurtelun sijaan niin se saattaisi vielä kerran päästä oikeasti pakoon tuosta perhehelvetistä. Go Musti, go!

Tämä kaikki kävi ilmi jo muutaman ensimmäisen viikon aikana ja naapurisopu on ollut koetuksella siitä asti. Vaan jos luulin että siinä oli jo kaikki niin väärässä olin.

Joulun aikaan sikaporsas ilmoitti yllättäen aidanraosta että hän muuttaa ensi viikolla pois, koska heille on tullut ero. Eron takana on syviä henkilökohtaisia syitä, hän vielä lisäsi ja tuijotti minua merkitsevästi. 

Aivan, olet syvä henkilökohtainen persereikä ja vaimollasi on lopultakin kanttia myöntää se, ajattelin itsekseni. Mutisin kuitenkin jotain osanottoa tarkoittavaa ja pakenin selkä edellä takaisin sisään. 

Mies lähti ja vaimo jäi, lapset seilaavat kunnon avioerolasten tapaan kohden kodin väliä. Pari kuukautta sitten, pääsiäisen tienoilla, syvä henkilökohtainen syy paljastui 180 senttiseksi toistasataakiloiseksi flanellipaidassa ja reisitaskuhousuissa kulkevaksi rekkalesboksi, jonka vaimo ylpeänä esitteli uutena tyttöystävänään. Oli vaihtanut merkkiä lennossa.

Rekkiksellä on päässään piuhoja vain kolmelle asialle. Polkupyöräilylle, gluteiinittomalle ruokavaliolle ja lesboudelle.  Hän on näiden jumalaisten hyveitten lahjomaton ja jalo ritari ja oikeuksien äänekäs puolustaja. Twitterin etusivulla on kuva viisikymppisestä ylipainoisesta homssusta pyöräilyshortseissaan, kypärä tiukasti päässä. Hei, olen Susanna. Toimittaja. Lesbo. Pyöräilijä. Ja gluteiinittoman ruokavalion taikurimainen kokki. Joka vitun homojen oikeus- uutisen ja gluteiinittoman reseptin, jonka käsiinsä saa, hän twiittaa eteenpäin voimasanojen saattelemana. Maailma on kohta meidän, nyt taisteluun meidän oikeuksiemme puolesta.

Viehättävää. 

Vappuna naapurista pudotettiin hienoinen pommi kun paljastettiin että nuoripari on menossa naimisiin. Olen parhaani mukaan koittanut välttää hääjärjestelyjen seuraamista, mutta huonolla menestyksellä. Kaksi puhtaanvalkoista, kaunista hortensioista koottua morsiuskimppua on aseteltu keittön ikkunan eteen, verhot on vedetty sivuun ja yötä päivää palava spottivalo pitää huolen että asia huomataan. Hääjärjestelyjä hoidetaan 85 desibelin voimalla puhelimen välityksellä terassilta. Ja sateenkaariliput vilkuttelevat iloisesti.

Gluteiinittomia lesbohäitä vietettiin eilen, itsenäisyyspäivänä. Morsiamen poika vingutti kravatti täristen viululla here come the brides ja muita korviasärkevän kauniita kappaleita. Polkupyöriä oli pihalla tusinoittain ja hihittelevät homopojat kantoivat tarjottimia pikkurilli ojossa ja hokivat oumaigaadia kuorossa. 

Mulla ei ole mitään lesboja tai gluteiinitonta ruokavaliota vastaan. Mulle on ihan sama mitä toiset ihmiset syövät tai ketä naivat. Pyöräilijät nyt vituttavat mua ihan periaatteessa, mutta niistä lisää joku toinen kerta.

Mua vaan ärsyttää tollanen in your face -ismi, jota naapurissa paasataan. Naama punaisena huudetaan omia mieltymyksiään, oikeen etsimällä etsitään tappelua. MINÄ olen tätä mieltä ja MINÄ olen oikeassa ja jos et ole samaa mieltä, olet väärässä. Koska MINULLA on oikeus olla oikeassa.

Niin tekisi mieli mennä potkaisemaan ämmät alas saippualaatikoltaan, mutta en taida viitsiä. Hullu ei hakkaamalla parane.

8 kommenttia:

  1. Onneksi, ONNEKSI mun ainut naapuri on tiheän kuusiaidan takana. Huh! Sisko vaihtoi viime vuonna joukkuetta, mutta ei se mitään kun sen tyttöystävä on onneksi ihan normaali. Huh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Puolinainen, joo, omakotitalo olisi kova juttu... Mullakin on ystävissä ja sukulaisissa varmaan kymmenkunta homoa ja lesboa, mutta ei kukaan niistä yritä mua käännyttää tai väittää että mä olen syntynyt vialliseksi kun tykkään miehistä. Ihme öykkäreitä sitä täältä löytyykin.

      Poista
  2. Elämme lopunajan aikoja, mistä nää sun kaks viimeistä postausta on vahvistus. Jotkut ammuskelee, jotkut homostelee ja jotkut pakastaa vauvoja.

    Ennen oli paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä kanssasi, tämä on perkeleestä.

      Poista
  3. Tuli mieleen muutaman vuoden takaiset naapurini, ihan mukava nuoripari (mies ja nainen) kylläkin. Mutta siinä vaiheessa naapurit saattoivat kohotella kulmiaan, kun pariskunta erosi ja nainen muutti uuteen asuntoon samassa rapussa, ja hetken päästä molemmilla oli uusi tyttöystävä.
    Mutta vakavasti puhuen tuollaiset neighbours from hell kuin teillä ei ole kivoja. :/

    VastaaPoista
  4. Mä perun kaikki pahat puheeni naapureistani... Tuohon en yllä millään!
    Edellisessä asunnossa olisin yltänyt melkein samaan, mutta pistit kyllä pahan.
    Syvin osanottoni. :-/

    VastaaPoista
  5. Hei B & S,

    Lämmin kiitos myötätunnosta. Nyt voi hetken hengähtää, kun koko perhe lähti häämatkalle. Toivottavasti tekevät vaikka maailmanympärysreissun.

    VastaaPoista
  6. Ei ole helppoa teillä. Meidän taloyhtiöön muutti myös lepakkopari. Sinänsä huvittavaa, lapset ovat neidon heteroliitosta, mutta uusi "isä" ei leiki kuin pojan kanssa, pelailee sählyä ym. Tyttö touhuaa koulukavereiden kanssa.
    Heillä on elämäntehtävänä vikojen etsiminen asunto-osakeyhtiöstä ja omasta kämpästään taloyhtiön laskuun eikä hallitus/isännöitsijä uskalla estellä. Pelkäävät varmaan syrjintäsyytteitä.

    VastaaPoista