Pahvitalon Paivi postasi siita, mita tapahtuu kun nainen kohtaa Kengan, Jota Ilman Han Ei Voi Elaa. Kyseessa on taysin luonnollinen ilmio, jota ei tarvitse haveta eika ainakaan pelata, silla se tapahtuu meille kaikille, toisille useammin, toisille harvemmin. Kun kohtaus iskee, oireet ovat yleensa vakavia. Taudin oireisiin kuuluu muun muassa Kengan hively, silittely ja muu ylenpalttinen koskettelu ja sita seuraava haltioitunut voihkinta. Oireiden vastareaktiona tavataan usein runsasta kainalohikoilua, lasimaista tuijotusta seka potilaan kasvoilla viipyvaa aivokuollutta hymya. Vaikkakin tauti on periytyva, se on sinansa taysin vaaraton eika se vaadi muita toimenpiteita kuin kavelyn kassan kautta. Varotoimenpiteena suositellaan Visan tai Visan kantajan pitamista aina kaden ulottuvilla. Mikali Aviomies tai muu vastaava Visan kantaja uskaltaa kyseenalaistaa diagnoosin tai taudin hoidon, hanta pannan heti tikulla silmaan, mutta ei muuten, kunnes han ymmartaa oman parhaansa.
Sairastuin itse vakavasti muutama kuukausi sitten ja taysin odottamatta. Ihminen, joka vietta puolet elamastaan pyjamassa ja suurimman osan siita toisesta puolesta verkkareissa, ei todellakaan tarvitse Steve Maddenin viiden ja puolen tuuman peep toe pumpseja yhden tuuman platformilla. Punaisia satiinirusettiversioita viela vahemman. Ja silti ostin ne molemmat, alle kymmenessa minuutissa ensikohtaamisesta. Hilasin verkkahousujen lahkeet ylos polveen saakka, koikkelehdin ihastuksesta voihkien hyllyjen valissa ja mallasin itseani estottomasti jokaisesta mahdollisesta peilista. Naytin taatusti hullujenhuoneelta karanneelta, mutta koska olen ihanasti keski-ikainen, se ei haitannut minua tippaakaan. I don't give a shit, my dear.
Kuten joskus sattuu, paasin paria viikkoa myohemmin miehen vanavedessa viettamaan iltaa itseani parempaan seuraan. Kyseessa oli intiimi parinkymmenen hengen illallinen latinalaisen Amerikan ja Yhdysvaltojen valisen kaupan tiimoilta ja mikas sen sopivampi tilaisuus olisikaan ulkoiluttaa uunituoretta kaatoa, tuota mustaa paria siis. Hame oli ikaiselleni aivan liian lyhyt ja tiukka ja kengat aivan liian korkeat, olin siis haltioissani. Pyorahtelin pari kertaa Miehen epauskoisten silmien edessa ja kiitin kohteliasti kysymasta, pystyin taysin mukavasti kavelemaan vaadittavat sata metria taksiin ja taksista ulos.
On kuitenkin taysin eri asia pyorahdella stiletoilla endorfiinihuuruissa kotona peilin edessa kuin oikeasti kavella niilla ulkona kadulla. Sata metria on vain sata metria mutta kuitenkin SATA METRIA. Matka taksista ravintolan ovelle pitkin muhkuraisia katuja ei ollut helppo eika kivuton. Usko ja sita myota kavelyni alkoi horjumaan jo ensimmaisen kymmenen metrin jalkeen ja silloin oli aivan pakko ottaa tukea miehen kasivarresta. Reidet olivat kuin tulessa ja varpaat huusivat hoosiannaa joka askeleella. Olin jo antaa periksi ja kaivamaisillani laukusta commuter flatsit kunnes...kunnes sain odottamatonta apua.
- Fi-fiuuu, nice legs!, kuului takaani miehen hyvaksyva vihellys.
- Yeah, yhtyi ylistykseen naisen aani. I wish I'd had a pair like hers.
Ryhtini kohentui siina samassa ja paastin irti miehen kasivarresta. Jumalauta, tuli sitten vaikka kuolio niin minahan en onnu ja kenkia en vaihda, jupisin ja sipsuttelin takapuolta hillittomasti vemputellen viimeiset metrit sisalle ravintolaan.
- Siita onkin aikaa kun mies on peraani vihellellyt, totesin tekovaatimattomasti Miehelle ravintolan eteisessa. - Saati sitten nainen.
- Darling, tyrski Mies pidatetyn naurun lomassa, etko katsonut kuka peraasi vihelsi?
- No en todellakaan. Ladyt eivat reagoi vihellyksiin, kaikkihan sen tietavat.
-No katso, sanoi mies, nojasi hillittomasti nauraen oven pieleen ja osoitti kohti kadun toisella puolella nokottavaa pariskuntaa.
Mies istui rappusilla mustat lasit silmillaan, kuppi edessaan ja piteli kadessaan kylttia jossa luki isoilla kirjaimilla
BLIND
Nainen hanen vieressaan istui rullatuolissa. Molemmat jalat amputoituina.
.jpg)
