TOUKOKUINEN ILMESTYSKIRJA

Presidentti Obama jarjesti kotikaupunkiinsa kunnon bileet.  G8 ja NATO pitavat yhdistetyn huippukokouksen ikkunamme alla toukokuussa ja koko kaupunki odottaa henkeaaan pidatellen mita tuleman pitaa. Mielenosoituksia, mellakoita, kyynelkaasua ja vesitykkeja nyt ainakin. Roskaa, rikottuja nayteikkunoita, rosvottuja liikkeita, tuhottua omaisuutta miljoonien ja taas miljoonien edesta. Talven ajan kohmeessa hytissyt Occupy-liike keraa voimiaan ja antautuu lammasmaisesti ammattihuligaanien vietavaksi. Retteloitsijat ja roskavaki rekrytoivat tyhmia, hyvauskoisia ja syrjaytyneita liikkeelle kuin persut aikoinaan. Pormestari kieltaytyy sulkemasta kouluja tai antamasta kehoitusta valttaa edes kaupungin ydinkeskustaa ja jarven rantaa, joka tullee olemaan myrskyn silma, vaan kehoittaa asukkaita ja liikkeenharjoittajia 'keep calm and carry on'. Justiinsa.

Eipa tullut mieleen etta lahettaisimme lapsosemme koulutielle naissa tunnelmissa. Olemme ylivakuuttaneet kotimme tuon toukokuisen viikon ajaksi ja nostamme kytkinta jo hyvissa ajoin. Mikali tyon jumalat ovat suotuisia ja pankkitili antaa myoten, suuntaamme aurinkoiseen Costa Ricaan. Luultavammin bunkkaamme kuitenkin Miehen sisaren kesamokilla muutaman sadan kilometrin paassa ja kauhistelemma tuhoja TVsta.

Etukateen asiaa on turha surra, olemme varautuneet parhaamme mukaan ja se tapahtuu mika on tapahtuakseen. Kuitenkin, jos minulla olisi piiruakaan asiaan sanomista, niin yllaolevan videon pusanneet kansankiihoittajat ja muut anarkistinperkeleet lahettaisin kymmeneksi vuodeksi tyoleirille ja sielta suoraan saunan taakse.

OMITUISTEN OTUSTEN KERHO

Pahvitalon Paivi ojensi kauniin ja kovasti arvostetun blogistanian kiertopalkinnon tahan osoitteeseen jo kauan sitten, joskus viime vuoden puolella. Kiitokset siita viela kerran! Palkinnolle oli asetettu reunaehdoksi sen vierittaminen eteenpain kahdeksaan uuteen blogiin ja vaikka kuinka olen yrittanyt loytaa mukavaa blogia jolla ei kyseista palkintoa viela ole, en ole ollut yrityksissani onnekas. Siispa pidan plakaatin itsellani ja keskityn kertomaan holmoja tunnustuksia itsestani.Valitettavasti reunaehdoissa selvasti rajoitetaan paljastelu vain kahdeksaan likaiseen yksityiskohtaan. Jarjettomyyksia minulla olisi varastossa viela muutaman plakaatin verran, mutta tassa nyt ensimmaisena mieleen tulevat satunnaiset asiat:

1. Olen taysin anaali mita tulee jarjestyksen pitoon kotona. Paikka kaikille ja kaikki paikoilleen on mottoni. Puserot roikkuvat vaatehuoneessa varin ja hihan pituuden mukaan jarjestettyna. Kolmekymmentakolme kenkapariani ovat siististi omissa, ruskealla paperilla paallystetyissa pahvilaatikoissaan ja kenkalaatikon sivua koristaa asukkaan valokuva.  Maustepurkkini ovat aakkosjarjestyksessa niiden englanninkielisten nimien mukaan. Skitsoa? Niin minunkin mielestani.  

2. Lahden siita perusolettamuksesta, etta kaikki ihmiset ovat keskinkertaisia, moukkamaisia, laiskoja, pelkastaan omaa etuaan tavoittelevia kusipaita. Koska olen kuitenkin aarimmaisen suvaisevainen ja ihmisrakas yksilo, annan jokaiselle tapaamalleni ihmiselle tilaisuuden todistaa teoriani vaaraksi. Noin 99% ihmisista ei sita tee. Se yhden prosentin marginaaliryhma riittaa minulle iloksi ja uskoksi siita, etta ihmiskunnalla on viela toivoa.

3. Kamalinta maailmassa on katsella toisen ihmisen naamassa kasvavia koholuomia. Vesa-Matti Loirin ja Mikael Jungerin kuvia katsellessani alkaa sormia syhyta sen verran etta tekisi mieli hakea jonkin sortin tasohiomakone miespolojen avuksi. Myos eras hyvin suosittu ja kaunis naisbloggari kantaa naamassaan kahta oksettavaa paisetta, joita pitaa valokuvata ainakin kerran paivassa ja monesta eri kulmasta. Naita kuvottavia lahikuvia han sitten tunkee surutta jokaiseen blogimerkintaan niin paljon kuin sielu sietaa. Ja se nayttaa sietavan. Jos valittaisin vahaakaan, niin lahettaisin hanelle shekin ja viestin etta mene tytto laakariin. Paitsi etta en valita, alloan vain.

4. Jos olisin paassyt etukateen kurkistamaan lapsiperheen arkeen ja aitina olon ihanuuteen, olisin suosiolla jattanyt koko homman valiin ja ottanut vaikka gerbiilin. On rankka paikka kun aidinvaisto ottaa selkavoiton itsekkyydesta ja Maailman Tarkein Mina Itse joutuukin jonon hannille ja nokkimaan muruja poydan alta. Onneksi luonto on kuitenkin jarjestanyt asiat toisin ja raskaustestin sinista viivaa ihastellessa ei edessa oleva parinkymmenen vuoden kovennettu tunnu viela miltaan. Raskauttavana asianhaarana tuodaan esiin myos se, etten pida kenenkaan muiden lapsista kuin omistani. Tuttavien vauvoja katselen kohteliaisuudesta muutaman minuutin mutta siina se. Naapurien taaperot ovat vitun rasittavia ja serkkujen teinit voisin kuristaa omiin solmimattomiin kengannauhoihinsa. Kadulla vastaantulevia lastenvaunuja vaistaessani mieleni valtaa suunnaton helpotus "Ohi on. Minun kakkuni on lusittu."

5. Harrastin sinkkuna paljon ukkomiehia. Ukkomiehet ovat paljon helpompia kuin vapaat eivatka koskaan jaaneet jalkoihin pyorimaan. Eivat jaaneet yoksi kuin erikoistapauksessa eivatka unelmoineetkaan hammasharjansa parkkeeraamisesta minun kylpyhuoneeseeni. Paras ukkomieheni kesti on/off-suhteessa yli kymmenen vuotta, sai sina aikana nelja lasta vaimonsa kanssa ja ainakin kaksi avioliiton ulkopuolella. "En ma sulle mitaan harmeja halua tuottaa, sanoi han ja hymyili minulle ruskeilla silmillaan, vaan multi-orgasmeja." Hantaheikki, sanot sina ja tuhahdat halveksivasti. Niin olikin. Ja hiton hyva sellainen. Han kuoli niin kuin elikin, hamaraperaisesti muutamaa kuukautta viimeisen tapaamisemme jalkeen. Voi, miten hanta viela kaipankaan.

6. Pelkaan lentamista. Se onkin lahestulkoon ainoa asia maailmassa mika minua pelottaa. Olen ensimmaisena miehena vetamassa nokkaan pimealla kujalla vaanivia raiskaajia ja suhtaudun hamahakkeihin, sarjamurhaajiin, kummituksiin ja muihin pirun riivaamiin reppanoihin terveella uteliaisuudella. Lentopelolleni ei loydy jarjellista selitysta eika perustetta, tiedan hyvin kuinka paljon todennakoisempaa on joutua onnettomuuten moottoritiella kuin lentokoneessa. Punainen Marlboro, nautittuna aski paivassa, viidentoista vuoden ajan tappaa minut paljon todennakoisemmin kuin lentaminen. Mutta silti. Kammenet hikoavat ja kynnet kaivautuvat yha syvemmalle kasinojiin mita kovemmaksi suihkumoottorien ulina kasvaa. Olen taysin satavarma etta viimeinen hetkeni on koittanut, etta kone salamyhkaisesti kapsahtaa katolleen ja syoksyy kumeasti jyristen vuoren kylkeen. Kirkas valopallo ja sitten, loppu. Tai etta hullu, pippurisilmainen arabi kantaa lakanansa alla kupeelleen vyotettya kasapanosta, sulkeutuu heti ensitilassa lahdon jalkeen vessaan ja rajayttaa koko koneen sananmukaisesti taivaan tuuliin. Entapa sitten riisipellolta sanghaijattu kielitaidoton kiinalainen pilotti, joka kuulee lennonjohdon kaskyn laskeutua flight level two eight zero ja laskeutuukin kolme sataa jaardia alemmaksi ja repaisee mennessaan meidan koneemme vasemman siiven mukanaan. Matkustamon ilmanpaineen lasku saa happinaamarit putoamaan valittomasti, mutta se ei auta enaa ketaan, silla seitsamankymmenmetrinen 747 haukkaa valittomasti ja putoaa syoksykierteeseen. Kaksikymmentanelja sekuntia kauhua ennen iskeytymista jaiseen valtamereen. Epauskoa, itkua, joku rukoilee. Ja sitten, loppu.

Lentopelkoni on kuitenkin taysin hallinnassa ja se unohtuu silla sekunnilla kun koneen pyorat koskettavat maata. Lennan paljon ja jatkuvasti eika, tata postausta lukuunottamatta, asia koskaan edes juolahda mieleeni maissa ollessani. Harkitsin muutama vuosi sitten vakavasti lentolupakirjan suorittamista, silla ajattelin etta mikali ymmartaisin paremmin miten konetta lennetaan, niin se voisi helpottaa ahdistustani. Selitin asiaa Miehelle paivana, joka ei ollut hanen kaikkein parhaitaan. "Menisit terapiaan niinkuin normaalit naiset!" han tokaisi kyllastyneesti ja kumartui takaisin sanomalehtensa pariin.

7. Kadessani pysyy niin malspiikki kuin hitsauspuikkokin. Skarpranttini on kuin viivottimella vedetty eika kutomissani lapasissakaan ole moittimista. Osaan sorvata seka sisa- etta ulkopuolisen kartion seka leipoa karjalanpiirakoita ja kevatkaaryleita. Osaan vaantaa alkeellista html-koodia ja sukeltaa katolleen kaatuneen pelastuslautan oikein pain. Tulen auttavasti toimeen kuudella kielella ja olen suorittanut metsastyskortin. En koskaan sano etten osaa ennekuin olen lukenut ohjeet ja koittanut itse. Laulaa en osaa ja se ottaa paahan ihan tajuttomasti.

8. Olen tehnyt elamassani enemman asioita kuin keskiverto ihminen ehtii edes ajatella koko elamassaan. Olen tehnyt hyvia ja kauniita asioita mutta myos paljon pahoja ja rumia asioita. Valilla olen tehnyt vaaria asioita, joskus jopa laittomia. Mitaan tekemaani en kuitenkaan kadu. Kadun vain asioita, jotka jaivat tekematta. Koska en uskaltanut. En kehdannut. En jaksanut.

Niinkuin tuossa ei olisi jo tarpeeksi homppaa yhden paivan osalle, kasitellaan Paivin seuraavakin haaste samaan syssyyn. Viisi tavaraa ja asiaa, joista unelmoin. Minulla on enemman vaatteita, kenkia ja aurinkolaseja kuin yksi ihminen tarvitsee tai ehtii elamansa aikan kayttaa. Puoliinkaan vaatteista en kylla mahdu, mutta sehan on sivuseikka. En tarvitse vempaimia enks vitkuttimia, en himoitse merkkeja enka statuksia, autostakin luopuisin jos se olisi mahdollista. Kaikkea mita tarvitsen tai unelmoin minulla on jo. Kaikkea on, paitsi aikaa nauttia mistaan. Mutta koska haaveita ja unelmia pitaa olla, listaan tahaan nyt ainoan mieleen tulevan tavarahaaveen.

Unelmoin omasta talosta kaukana muista, kukkulan huipulla. Nakoala aamuaurinkoon yli laakson, terassi jolla juoda kahvia. Frank Lloyd Wrightin ja Alvar Aallon yhdessa suunnittelema yksikerroksinen sekasikio, jonka etuseina on bunkkeri ja takaseina pelkkaa lasia. Pulpettikatto, joka lahes kaksinkertaistaa huonekorkeuden takaseinalla. Takka, valkoiset stukkoseinat ja tumma mahonkilattia. Paljon kattoikkunoita, paljon valoa ja ilmaa. Kolme makuuhuonetta, kaksi kylpyhuonetta, avokeittio ja siihen yhdistetty ruokailutila ja olohuone. TV jossain makuuhuoneen kaapissa piilossa. Tontti luonnontilassa, pieni ryytimaa katseilta piilossa.

Erilaisista asioista unelmoin sitten sitakin innokkaammin. Toivelistalla ykkosena olisi oma kokki 24/7. Aina olisi terveelliset vahakaloriset poperot poydassa oikealla kellonlyomalla ja poydasta voisi vaantayta suoraan sohvalle tai tietokoneen aareen ilman tylsaakin tylsempaa poydan siivousta ja tahteiden kanssa pahkailya.

Unelmoin myos kunnon kalareissusta hyvassa kaveriporukassa. Kelluntahaalareista, kirkkaista lusikoista, hauen vasyttamisesta ja sen perkaamisesta kallioluodolla. Kuumasta saunasta saaressa ja kaljapohnaisesta maailman parantamisesta nuotion loimussa.

Unelmoin syksyisesta paivasta mummon mokilla, keltaisten lehtien tarttuessa kumisaappaisiin. Kirpeasta syysilmasta, metsatien varresta loytyvista viimeisita tateista, kuusen alta vahingossa loytanyneesta suppiloaarteesta. Termoskahveista.

Unelmoin etta poikani paattavat kayda armeijan kun aika tulee ja pitaa siten Suomen kansalaisuuden.

Unelmoin etta ystavani Anna olisi viela elossa, etta saisin viettaa vaikka vain yhden paivan hanen kanssaan. Kertoisin miten tarkea han on minulle. Vaikka kylla han sen tietaisi sanomattakin. Kertoisin silti.

Unelmia on pakko olla. Jos ei unelmoi mistaan voi yhta hyvin olla kuollut.

Veelan arkiruokahaasteeseen vastaan reseptilla, joka helppo ja edullinen painonsa kanssa kamppailevien Aitien ja Vaimojen perusape. Kun parin kilon satsin sekoittaa kerralla niin siina on aina valmis sapuska kaden ulottuvilla ainakin kuukaudeksi. Apetta ei tarvitse  kuin muutama lusikallinen niin nalka on taas selatetty moneksi tunniksi.

Ainekset

purkki kaurahiutaleita (vanhanaikaisia, ei pikapuuroa)

tolkki rusinoita/kuivattuja karpaloita pienennettyna

pussi pellavansiemenia

kourallinen mantelia rouhittuna

Ainekset sotketaan yhteen. Nautitaan pieni kupillinen maidon tai luonnonjugurtin kanssa aamiaisen, valipalojen ja lounaan sijaan. Ja kylla lahtee.

Heli  heitti minua haasteella, jossa pitää nimetä viisi lukemaansa blogia, joilla on alle 200 rekisteröitynyttä lukijaa.

Ensimmaiseksi pitaa mainita Anreea jonka epailen olevan joko humanoidi tai yli-ihminen. Hanen uskomaton kamppailunsa ja voitontahtonsa olkoon esimerkkina jokaiselle. Odotan lippua heilutellen aina uusia valiaikatietoja loppusuoralta. Jumaliste likka, sina oot kone!

Seuraavaksi tulevat mieleen Ebba ja Lina jotka taysin hulvattomasti kertovat niin tuttua, niin tuttua tarinaa. Jos jotakin narinaa on sanottava, niin toivoisin etta he postaisivat hieman useammin (sanoo han, lusmujen lusmu).

Ja viimeisena, muttei suinkaan vahaisimpana mainitaan Hasta la Vista, jonka lukijamaara ei akkiselaamalta kay selville, mutta on silti mainittava, koska on todella mielenkiintoinen blogi.

GEENIVIRHE

Viimeisen kahden viikon ajan ovat juorulehdet riekkuuneet poloisen Demi Mooren julkisen imagon raunioilla kuin korpit haaskalla. Syoksykierre! Elama vaarassa! Aikapommi! huutavat loopit markettien lehtitelineissa. Tulta ja tulikivea sataa naispolon niskaan joka tuutista, lehdisto ja TV massailevat peijaisissa sydamensa kyllyydesta ja kaluavat aina vaan syvemmalle saadakseen esiin viela yhden mehukkaan paljastuksen. Kaikki tama vain siksi etta Demi erehtyi epahuomiossa vetamaan overit jostakin teinikamasta.

Tama jos mika on epareilua. Sattuuhan sita, paremmissakin perheissa. Virallisen juorun mukaan syyna moiseen vastuuttomaan kaytokseen on Demin masentuminen viimeaikaisen avioeron johdosta. Katin kotit, sanon mina. Johan oli jo aikakin etta han paasi siita joutavasta, vastenmielisesta, ruokkoamattomasta tyhjapaasta eroon. Demin kaltaisen naisen ei olisi koskaan pitanyt alentua Ashtonin kaltaisen oksetuksen daamiksi, hanelle olisi varmasti loytynyt ihan tasokastakin seuraa.

Demi on mielestani kouluesimerkki siita miten kauneuskirurgiaa pitaisi hyodyntaa. Tyylikkaasti, tasokkaasti ja pikku kerrassaan. Toki Demi oli jumalainen luomunakin, mutta marraskuussa viisikymppisiaan viettava Demi on tanaan kauniinpi kuin koskaan. Mita valia silla on paljonko hanessa on silikonia  ja karhunlankaa, kun tulos on tuollainen.

On luontoaidilta julmaa pilaa etta jumalaisen Demin ja hurmuri Bruce Williksen jalkelaiset Scout, Rumer ja Talullah nayttavat milta nayttavat. Eraalla keskustelupalstalla kolmikkoa kutsutttiin homssuisiksi transsuiksi ja niin raakaa kuin se onkaan, on pakko olla samaa mielta. Normiperheen tyttarina he olisivat aivan tavallisia, epaviehattavia naisenpuolia, mutta filmitahtien maailmassa he ovat geenivirheita. Ei ihme etta aiti imppaa.