TISUSTA ASIAA

Muutaman viime vuoden ajan viettamani vapaaehtoinen erakkoelama alkaa talta osin olla lopuillaan. Patterit on ladattu. Olen kyllastynyt omaan seuraani koska ole lainkaan niin hauska ihminen kuin kuvittelin olevani. Eparoiden naputtelen tuttujen puhelinnumeroita ja otan varovasti kontaktia. Vaivautunut hiljaisuus luurin molemmissa paissa vaihtuu nopeasti tutuksi kalkatukseksi ja menneiden vuosien tapahtumat kerrataan pikavauhtia.

Yllatyksekseni ja lievaksi pettymyksekseni maailma on pyorinyt mukavasti radallaan, siita huolimatta etta en ole asiaa ollut henkilokohtaisesti viime aikoina valvomassa. Ihmiset ovat lisaantyneet ja kuolleet pois, eronneet, muuttaneet ja vaihtaneet tyopaikkaa silla aikaa kun mina olen tutkiskellut omaa napanoyhtaani.

Yksi asia nayttaa yhdistavan tuttaviani maailmalla, koto-Suomessa ja taalla jenkkilassa. Rintasyopa nimittain.

No terve, terve, vastaa koulukaverini Italiasta iloisella aanella. Mitas tassa, miehen kanssa painetaan duunia, lapset kasvaa. Vanhukset Suomessa ovat viela hyvassa kunnossa, kaikki on hyvin. Ai niin, viime vuonna sairastin rintasyovan. Tana vuonna lahdetaan Irlantiin lomalle.

Moi vaan pitkasta aikaa, skypettaa toinen ja kertoo jossain asunnonvaihdon ja Suomen lomien valissa saaneeensa rintasyopadiagnoosin marraskuussa. Mutta jatkaa siita sitten sujuvasti uuteen koiranpentuunsa.

Sana rintasyopa narskahtaa inhottavasti hampaissa ja saa olon tukalaksi. Viimeksi kun tarkastin, se oli pelottava sana joka kuiskattiin kammenen suojassa ja pitkien katseiden saattelemana. Se pelotti. Se polttomerkitsi. Se tarkoitti samaa kuin kuolemantuomio.

Ja yhtakkia se tulee vastaan kaikkialla. Kasuaalisti. Etelan loman ja koiranpennun valissa. Eiko sita enaa pelkaa kukaan muu kuin mina?

Onnistuin, muihin kiireisiin vedoten lykkaamaan omaa seulontamammografiaani lahes kolme vuotta. Viime viikolla nakki kuitenkin napsahti ja vaikka kuinka yritin viela rimpuilla niin mentavahan sinne oli. Hampaiden valista pahaenteisesti vihellellen tein matkaa sairaalan rontgenosastolle ja lapsellisesti kiukutellen potkin katukivia mennessani. Kuten olen jo ennenkin maininnut, en erityisemmin pida sairaaloista enka sairastamisesta. Ajatuksessa, etta minun pitaa menna tarkastamaan etta josko kropassani kasvaa syopa on jotain periaatteellisen vaaraa. Sitapaitsi bipolaarisen hypokondrikon suurin pelko on se, etta han olisikin oikeasti sairas eika voisi enaa nautiskellen keskittya oireilemaan itse valitsemiaan tauteja.

Hississa painauduin pelkurimaisesti viimeiseen nurkkaan ja tuijotin itsepintaisesti nappularivistoa, valttaen tiukasti edes vilkaisemasta huivipaiseen naiseen vieressani. Minua oksetti ja vitutti, vitutti ja oksetti enka osannut paatta kumpaan keskittya.

Mita helvettia ma taalla teen, kyselin itseltani. Enhan ma tanne kuulu, vitun rintasyopapotilaiden joukkoon!

Odotushuoneessa minut otti vastaan tekopirtea kaksikymppinen hevoshampainen typykka, joka oli paattanyt piristaa poloisten rintasyopakandidaattien paivaa olemalla mahdollisimman tekopirtea.

Heeeeei vaaaaan, mina olen Lucy ja mina kirjaan sinut sisaan tanaan, han liversi korkealta ja kovaa niin etta odotushuone raikui.

Joo, olet myos myohassa, mutisin kyllastyneesti kulmieni alta kyraillen. Mun aika oli vartti sitten.

Hyva on, hyva on,  oli hyvin lapsellista kiukutella ja osoittaa mieltaan tyttoselle joka tekee vain tyotaan, mutta siina tilanteessa en pystynyt parempaan.

Kun puolta tuntia myohemmin paasin sisalle tutkimushuoneeseen oli paastani sammunut viimeinenkin jarjenvire ja puhisin kiukkuani kuin raivo harka. Periaatteessahan minulla ei ole mitaan sita vastaan etta daisareitani rutistellaan tai niita valokuvataan, by all means. Mutta asiayhteys jotenkin latisti juhlatunnelmaa ja siita rutistelemisesta... joku tolkku sentaan pitaa siinakin olla. "Me rutistamme koska valitamme!" ilkkui takaseinalle liimattu vaaleanpunainen kyltti ja sai minut nakemaan tahtia. Kirosin kuin turkkilainen lasilevyjen tiukassa syleilyssa ja jurputin rontgenhoitajalle koko loukatun koskemattomuuteni voimalla.

Mita vittua, ala saatana rutista. Ihmetteletko yhtaan miksi naiset eivat tule vapaaehtoisesti tallaisiin testeihin? Mita, toinen kuva? Kylla nyt jumalauta yksi pitaisi riittaa Ensi vuonna taas? En varmana tule kuin kymmenen vuoden paasta seuraavaksi, se on sata. Sovitaan etta tasta lahin sa kuvailet omasi ja ma kuvailen omani niin ei tule sanomista, jupisin viela oven raosta lahtiessani.

Uskoni karmaan, sielunvaellukseen ja veroviranomaisiin on hiipunut lahes olemattomiin, mutta olisihan sita pitanyt arvata mita moisesta kohtalon rienaamisesta seuraa. Kutsu uusintakuvauksiin epanormaalin loydoksen takia, tottakai. Vittu. Kesken  terassiremontin.

Uusintakuvaus suoritetaan huomenna heti aamutuimaan ja toivoa sopii etta kyseessa on pelkka kyrsiintyneen rontgenhoitajan jarjestama kaytannon pila. Ihan varmuuden vuoksi ja asiasta paattavien jumalien lepyttamiseksi lahjoitin kuitenkin tanaan vaatimattoman rahasumman paikalliseen Roosa nauha- rahastoon.

Kohta menen suihkuun ja puhun tyttosille mukavia saippuoinnin lomassa. Sen jalkeen vedan tyylikkaasti nahat silmille ja toivon sammuvani mahdollisimman pian. Muuten ei ole unen tulosta tietoakaan. Sen verran vanhaa pelottaa.



Kuvassa tytojen kanssa leikkii Olivia Wilde.