sunnuntai 4. toukokuuta 2014

OPETTAJIENARVOSTUSVIIKKO



Maanantaina Yhdysvalloissa alkaa Teacher Appreciation Week. Viikon ajan meillä vanhemmilla on tilaisuus nuoleskella opettajien ahtereita oikeen pitemmän kaavan mukaan ja luvan kanssa. Saamme lähetellä rehtorille sähköposteja, joissa kehumme lastemme opettajat maasta taivaisiin ja samalla tietenkin rehtorin itsensä, onhan hän viisaudessaan ymmärtänyt palkata nämä fiksut ja filmaattiset kansankynttilät. 

Saamme myös lähetellä opettajille mielin määrin lahjoja, jokaiselle ansionsa mukaan. Päättötodistusten jakoon on aikaa kuusi viikkoa, joten voitte arvata mikä lutkutus täällä käy.

Kiitos on aina paikallaan ja etenkin opettajille, heitä kun ei arvosteta täällä juuri lainkaan. Edes sitä vähää mitä Suomessa. Opettajaksi täällä päätyvät ne, jotka eivät oikeisiin töihin pääse. Rahallinen korvaus ei myöskään päätä huimaa. Hattua pitää nostaa heille, sekä Suomessa että täällä, itsellä ei kestäisi hermot puolta päivää kauempaa.

Mutta kuitenkin, kun opettajia on pitkälle toistakymmentä ja jokaiselle pitää jonkinlaista pakettia vääntää... Hullun hommaa, sanon minä. Suomessa tällainen hölmöily toisi varmaan jo syytteen virkamiehen lahjonnasta?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti