NAAPURILAHIO

Ma olen mielestani aika ihmislaheinen tyyppi, ihmiset ja niiden tarinat kiinnostavat mua kovasti ja mulla on laaja ystavapiiri jota kasvatan mieluusti. Joskus sita kuitenkin tapaa ihmisia joiden kanssa ei tule toimeen, joita ei voi sietaa vaikka kuinka yrittaisi. Sellaisen ihmisen tavatessani haivyn yleensa hiljaa takavasemmalle ja yritan valttaa kontaktia.

Aina se ei kuitenkaan onnistu, joidenkin ihmisten kanssa on pakko co-exist vaikka kuinka tekisi mieli latkaista turpaan tai ainakin tumpata maanrakoon viiltavilla kommenteilla. Naapurini on juuri sellainen korville vedeltava inhokki, jonka tavatessani multa palaa hihat valittomasti. Naisen nimea en muista vaikka voin vannoa etta han on itsensa esitellyt mulle lukuisia kertoja (jonkinlaista valikoivaa muistia siis) mutta kutsun hanta mielessani nimella Fog horn, Sumutorvi. Torvella on kaksi pienta tytarta, Rachel ja Shannon, joiden kanssa han viettaa paljon aikaa sisapihallamme, sopivasti juuri meidan ikkunamme alla. Torven mies, hiljainen harmaatukkainen Herra Hiiri on myos kuvioissa mutta han on sellainen vedella jatkettu kevytmaito ettei hanta paljoa edes pihalla huomaa, saati sitten kuule. En ma ole mikaan queen of the cortyard, ei mua tarvitse kenenkaan miellyttaa, mutta tuon naisen kohdatessani mun on todella vaikea peittaa artymystani. Ma olen varma etta yksi kaunis PMS-paiva ma rajahdan sille totaalisesti ja revin silta silmat paasta. Torvella on maailman arsyttavin I am the boss-aani ja niinkuin se ei riittaisi, sen pitaa myos olla koko ajan aanessa. "Rachel, come here now. NOW. Rachel, come here. Rachel if you don't come here now Mommy will have to take you inside. Rachel, Mommy's talkin to you..." Tunnista toiseen, samalla helvetinmoisella aanella Torvi komentaa laumaansa ja saa mut repimaan tukkaani. Toistaiseksi en ole keksinyt parempaa maanrakoon tumppaavaa kommenttia kuin "Shut the fuck up!" joka ei kuitenkaan ole kovin alykasta eika viiltavaa. Koitan siis valttaa hanta parhaani mukaan ja sulkea ikkunat aina kun naen hanen tulevan ulos. Rachel rukka, ma naen jo kuinka se teini-ikaisena kapinallisena hiipii yolla aitinsa makuuhuoneeseen ja viiltaa silta kurkun auki. Eipa mylvi eukko enaa...

.

Toinen armas naapurini on enemmankin saalittava kuin arsyttava tapaus, mutta esiteltakoot hanet nyt tahan samaan syssyyn. Rouva Ufon oikeaa nimea en ole koskaan edes kuullut vaikka olemme olleet naapureita yli kahdeksan vuotta. Herra Ufo on ihan ok, samoin Neiti Ufo ja Nuori Herra Ufo, perheen esiteinit lapset. Ufolla on pienet, punaiset, aarimmaisen arat silmat, joita han suojaa laskettelulaseilla. Kesat, talvet, sisalla ja ulkona. Onhan se hyva etta suojaa, silla Ufo liikkuu ulkona usein lasten potkulaudalla, viilettelee tuhatta ja sataa pitkin jalkakaytavia ja siinahan saattaa joutua vaikka hyttynen silmaan tai jotain. Talvisin komeuden kruunaa kiiltava hopeanvarinen myssy, nimi on siis mita osuvin. Ufo on harmiton naapuri, joka elaa omissa maailmoissaan eika ota kontaktia kehenkaan paitsi mikali on aivan pakko. Tallainen valitettava pakko sattui pari viikkkoa sitten, kun Esikoinen heitti vahingossa hanta tennispallolla paahan. Esikoinen rakastaa pesapalloa ja viettaa tuntikausia ulkona heitellen palloa tiiliseinaa vasten ja harjoitellen koppeja. Jostain kumman syysta mutta aivan taatusti vahingossa seinasta kimpoava tennispallo onnistui osumaan Ufoa suoraan keskelle lievasti lahoa paanuppia ja siitahan riemu repesi. Voi kiesus. Ufo putosi silta seisomalta ensin polvilleen, sitten kyljelleen, selkapiita repivan karjunnan saestamana. Ma olin vahalla pissata pelastyksesta housuuni kun en aluksi tajunnut mista oli kyse, luulin tietenkin etta omille lapsilleni oli sattunut jotakin. Juoksin tuhatta ja sataa ulos, kaivoin karjunnasta pelastyneen Esikoisen ulos puskasta ja komensin hanet sisalle. Muut pihan lapset seisoivat kunnioittavan valimatkan paassa kuolemaa tekevasta Ufosta, pienimmat imivat silmat suurina peukaloitaan. Hatistelin lapset kauemmaksi ja lahestyin varovasti Ufoa joka oli jo taantunut istuma-asentoon ja karjui kostoa ja kuolemaa, ensimmaista Esikoiselle ja jalkimmaista mita ilmeisemmin itselleen. Onhan se tosi ettei hullu hakkaamalla terveeksi tule mutta kylla taas tuli mieleen etta pitaisiko tuotakin kopauttaa hieman etta hiljenisi. Talutin ainakin aivoverenvuodosta, migreenikohtauksesta, katkenneesta solisluusta, nyrjahtaneesta nilkasta yms.yms. karsineen Ufon kotiinsa, josta han kuitenkin palasi viiden minuutin jalkeen takaisin ulos; uhkailemaan hautajaisilla, lakisyytteella ja sosiaaliviranomaisilla. "I hope you have your insurance policies taken care of, because this is gonna cost you millions!" han viela huokaisi sovitellen kaulalle pudonneita ufolaseja takaisin paahansa. Siina vaiheessa en enaa osannut olla hiljaa vaan lauoin muutaman valitun sanan hanen laakityksestaan ja sen puutteesta. Juttelin myohemmin illalla Herra Ufon kanssa ja han amerikkalaiseen sokerikuorrutettuun tapaan kertoi etta heilla on perheessa issues, joita he parhaillaan ratkovat ja etta vaimon lupaamaa lakisyytetta ei ole talla kertaa tulossa. Pahoittelin kohteliaasti epasopivia sanojani ja huokaisin samalla helpotuksesta, silla taalla lakijuttujen luvatussa maassa ei koskaan voi tietaa mita tapahtuu. Kaikenlaisia kummajaisia siis...

kuva