TERVETULOA

Hei, tulisitte käymään meillä joskus! Veisin teidät saitsarille, näyttäisin koko kaupungin. Tiedän yhden paikan josta on tosi hyvät näköalat. Ei kun se on ihan turvallista, ei se mitään hajoo. Sen on insinöörit suunnitellu.

Ai toi? No sen lasilattian kuuluukin mennä säröille. Se tuo sellasta kivaa lisäefektiä, jos ei muuten tunnu miltään.

Hyi saatana. Mua ei saisi tuonne ylös kirveelläkään. Kämmenet hikoo jo kuvia katsellessa. Hui ja yäk.

http://www.nbcchicago.com/news/local/chicago-willis-tower-sky-deck-ledge-crack-261079001.html

BAMBUTTAA

Huvittelin oikein sydämeni kyllyydestä edelliskesänä rakentamalla takapihalleni terassin. Takapiha, kuten kuvista näkyy, lienee ehkä hieman mahtipontinen nimi säälittävälle porsaskarsinalleni, joten kutsunkin sitä tästälähin ämerikkäläisittäin patioksi. Patiota peitti alunperin kymmensenttinen kerros betonia ja sen päällinen kerros koristetiiliä, jotka olivat 40 vuoden aikana halkeilleet ja irtoilleet ja joiden koristeellinen arvo oli vähintäinkin kyseenalainen. Lisäksi puun juuret olivat nostaneet betonilaatan laaksiidaan siten, että rankemman vesisateen sattuessa kaikki sadevesi valui olohuoneen ovesta sisälle. Ei hyvä.

 

Oli siis aika kaivaa naftaliinista alter egoni Läskiperseinen Kotirouva, joka tunnetusti askartelee vaikka mitä, vaikkei mitään mistään tiedakkään. Ja jonka ahertelujen lopputuloksista voidaan olla montaa mieltä.  Samoin työmenetelmista. Ja kaluista. Puolustuksekseen on sanottava että LK on innokas oppimaan ja lukee mielellään ohjekirjoja ja katselee aiheeseen liittyviä Youtube videoita. Ja arvailee lahjakkaasti, oikean tiedon puuttuessa.

Pation uutta ilmettä suunnitellessani kävi selväksi että jonkinlaista aasialaista haisua hommaan pitäisi saada. Mies asui aikoinaan vuosikausia Kauko-Idässä ja tuntee atmosfäärin omakseen. Tuoreessa muistissa oli myös parin kuukauden takainen Thaimaan reissu ja siellä nähdyt bambupuutarhat joista en saanut kyllikseni. Ja etenkin tämä upeasti valaistu hotellin sisääntulo, jota kävellessä tuntui kuin olisi kulkenut sisään taikamaailmaan.

 

 

 

 

Ihastuksekseni löysin lähistöltä bambua myyvän yksityisyrittäjän jonka johdolla opin, ettei bambu suinkaan ole pelkkä trooppisen ilmaston kasvi vaan kestää jokin verran myös lunta ja pakkasta. Se ei ehkä kasva täällä yhtä komeaksi kuin etelämpänä, mutta siitä viis. Pääasia että sain ällini mukaan ja komen rivistön bambuja rumaa tiiliseinääni peittämään. Minun pienet terhakkaat taimeni seisoivat kuin sotilaat rivissä ja kahisivat hiljaa tuulessa kuin keskenään kuiskutellen.

 

Terassimateriaaliksi valitsin 12 tuumaisen seetrilaudan joka tuoksuu sateen jälkeen huumaavalta ja patinoituu kauniisti. Kumilanka-Mitsuni kävi ylikierroksilla ja roiskeläpät raahasivat maata kun hiki päässä ajoin puutavaraa myymälästä kotiin. Olin tietenkin saanut suunnattoman rakennushepulin heinäkuun kuumimpien helteiden keskellä, mittarin hipoessa neljääkymmentä celsiusastetta ja kosteuden ollessa pahimmillaan.

Huomaa daideellisesti leikelty terassi, joka mukailee puun rungon muotoja. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ylijäämäpaloista nikkaroin vielä laatikon lasten ulkoleluille ja taiteellista vaikutelmaa tehostamaan asensin spottivalot ja pienen japanilaisen suihkulähteen.

 

Bambu kiitti kunniasta ja kasvatti jo ensimmäisenä kesänä lukemattomia uusia kaksimetrisiä versoja, jotka ensitöikseen peittivät ruman seinän ja heiluivat ja havisivat kauniisti tuulessa. Seuraavan kesän versot kasvoivat jo yli kolmimetrisiksi ja nyökyttelivät tyytyväisinä seinän yli. Äidin ylpeydellä hoidin komeita bambujani ja onneni oli täydellinen.

 

Sitten tuli Talvi 2014. Yli kaksi metriä lunta ja kuukausimääriä jatkuneet 30 asteen pakkaset. Huhtikuussa lumen alta paljastuneet pystyyn kuolleet laihat bambupojat saivat silmäni melkein kyyneliin. Osasin sitä kyllä odottaa mutta toivoin silti pientä ihmettä.

 

Toukokuun alussa sahasin kuolleet rungot maata myöten poikki ja kannoin kompostikasaan. Ruma tiiliseinä irvisteli paljauttaan ja näytti vielä entistakin rumemmalta. Kevätkin oli viikkoja myöhässä.

 

Kunnes sitten, tämä.

 

 

Pientäkin pienenempi mutta terhakka bambuntaimi nousi sotatantereen keskeltä. Ja kohta toinen. Ja vielä yksi. Taistelun hävisin, mutta sodan voitin. Ja elämä jatkuu.

 

KAUHAJOKELAISET KÄYTÖSTAVAT

Kyllä taas verenpaine teki äkkijyrkkää kun luin iltaläpyskästä miten Kauhajoella vietettin yksinäisiä synttäreitä, kun kukaan kutsuvieraista ei saapunut paikalle. Miten ensin itki lapsi ja sitten itki äiti ja lopulta soitettiin itkien opettajallekkin. Itkikö opettaja, sitä ei tarina kerro. Tuskin. Saattoi kyllä vetää väkevämmänpuoleisen facepalmin, epäilen.

Että jumalauta minkälaisia juntteja ja käytöstavattomia vinkuiitoja ja mielensäpahoittajia siellä Kauhajoella oikeen sikiää? Minkälainen itserakas maailmannapa edes unissaan kuvittelee, että jos HÄN lähettää kutsun, niin kutsutut ovat velvollisia saapumaan paikalle? Eivät niin vitun varmana ole! Kutsutut eivät myöskään ole velvollisia ilmoittamaan saapumatta jättämisestään tai, jeesuksen pyssyt ja vaskipasuunat, antamaan poissaololleen selitystä, kuten jossain iltaläpyskän kommentissa neuvottiin.

Siis haloo. Äiti Valopäälle tiedoksi ja kuten nimikin jo kertoo, kyseessä on KUTSU eikä suinkaan käsky. Asioilla on kuitenkin hienoinen sävyero. Ihan pienenä vinkkinä tässä vihjaan että kannattaisiko opetella ennen seuraavia syntymäpäiväjuhlia tälläisia hienon maailman tapoja kuten vaikkapa VP eli Vastausta Pyydetään. Oletusarvona on että ipana(n äiti) kiittää kutsusta ja ilmoittaa saapumisestaan. Mikäli ei, hän ei ole tulossa. Helppo nakki, kun sen osaa. Ei, se ei todellakaan ole sen vaikeampaa. Eikä tarvitse perkele sitten enää parkua paikallislehdille eikä munata itseään enempää. 

Ja mitä vittua se lapsen opettajakin tähän älyttömyyteen piti vetää mukaan? Miten yksinkertaista porukkaa tämä perhe oikein on? Soittaako ne parin vuoden päästä poliisit jos pojalle ei löydy tyttöystävää? Lähteekö rovastille reklamaatio jos rippileirillä tyttö ei pääse pullonpyöritysrinkiin ja sitä kautta 'väkisin' pussattavaksi? Kysyn vaan.

No, lapsen puolesta surettaa tietysti, pieni ei tälläista ymmärrä. Ei ole hänen vikansa että äitinsä on tynnyrissä kasvanut eikä osaa edes yksinkertaisia synttärikemuja järjestää. Parempi onni ensi kerralla.

RAKASTAA, EI RAKASTA, RAKASTAA...

Ha, Nuoripari Herttainen on sopinut riitansa ja häävalmistelut jatkuvat jälleen. Ihme souvaamista!

OPETTAJIENARVOSTUSVIIKKO

Maanantaina Yhdysvalloissa alkaa Teacher Appreciation Week. Viikon ajan meillä vanhemmilla on tilaisuus nuoleskella opettajien ahtereita oikeen pitemmän kaavan mukaan ja luvan kanssa. Saamme lähetellä rehtorille sähköposteja, joissa kehumme lastemme opettajat maasta taivaisiin ja samalla tietenkin rehtorin itsensä, onhan hän viisaudessaan ymmärtänyt palkata nämä fiksut ja filmaattiset kansankynttilät. 

Saamme myös lähetellä opettajille mielin määrin lahjoja, jokaiselle ansionsa mukaan. Päättötodistusten jakoon on aikaa kuusi viikkoa, joten voitte arvata mikä lutkutus täällä käy.

Kiitos on aina paikallaan ja etenkin opettajille, heitä kun ei arvosteta täällä juuri lainkaan. Edes sitä vähää mitä Suomessa. Opettajaksi täällä päätyvät ne, jotka eivät oikeisiin töihin pääse. Rahallinen korvaus ei myöskään päätä huimaa. Hattua pitää nostaa heille, sekä Suomessa että täällä, itsellä ei kestäisi hermot puolta päivää kauempaa.

Mutta kuitenkin, kun opettajia on pitkälle toistakymmentä ja jokaiselle pitää jonkinlaista pakettia vääntää... Hullun hommaa, sanon minä. Suomessa tällainen hölmöily toisi varmaan jo syytteen virkamiehen lahjonnasta?

PIKKUVÄKI

                      

Mikähän siinä on että tykkään hobiteista yli kaiken mutta munchkinit ovat jotenkin ihan vitun ärsyttäviä?

Miehen sisko (nato, käly, kyty???) tarjoaa teatteriliput kerran kuussa, tänään oli vuorossa The Wizard of Oz. En voi sietaa elokuvaa, eikä näytelmäversio ollut yhtään parempi. Söpöily on oksettavaa.

HARHAA

Professional Photographer lehden toukokuun numerosta silmiini osui mielenkiintoinen mainos. Softatalo Portrait Professionals kauppaa studioille helppokäyttöistä kuvankäsittelyohjelmaa, jolla asiakkaan kuvasta saadaan väännettyä muovipäinen versio ihan parilla klikkauksella. 

Kuvankäsittely minuuteissa, ihon kirkastuksesta piirteiden uudelleen muotoiluun, suitsuttaa mainosteksti. Haloo. Yksi ihan pikkujuttu unohtui. Nimittäin se, etteivät kuva ja kuvattava enää edes muistuta toisiaan. Tätäkö me haluamme?

Esikoinen toi alkuviikolla kotiin koulukuvien tilauslomakkeen. Retouching/$10. Nuorna vitsa väännettävä.