sunnuntai 19. helmikuuta 2012

OMITUISTEN OTUSTEN KERHO

Pahvitalon Paivi ojensi kauniin ja kovasti arvostetun blogistanian kiertopalkinnon tahan osoitteeseen jo kauan sitten, joskus viime vuoden puolella. Kiitokset siita viela kerran! Palkinnolle oli asetettu reunaehdoksi sen vierittaminen eteenpain kahdeksaan uuteen blogiin ja vaikka kuinka olen yrittanyt loytaa mukavaa blogia jolla ei kyseista palkintoa viela ole, en ole ollut yrityksissani onnekas. Siispa pidan plakaatin itsellani ja keskityn kertomaan holmoja tunnustuksia itsestani.Valitettavasti reunaehdoissa selvasti rajoitetaan paljastelu vain kahdeksaan likaiseen yksityiskohtaan. Jarjettomyyksia minulla olisi varastossa viela muutaman plakaatin verran, mutta tassa nyt ensimmaisena mieleen tulevat satunnaiset asiat:

1. Olen taysin anaali mita tulee jarjestyksen pitoon kotona. Paikka kaikille ja kaikki paikoilleen on mottoni. Puserot roikkuvat vaatehuoneessa varin ja hihan pituuden mukaan jarjestettyna. Kolmekymmentakolme kenkapariani ovat siististi omissa, ruskealla paperilla paallystetyissa pahvilaatikoissaan ja kenkalaatikon sivua koristaa asukkaan valokuva.  Maustepurkkini ovat aakkosjarjestyksessa niiden englanninkielisten nimien mukaan. Skitsoa? Niin minunkin mielestani.  

2. Lahden siita perusolettamuksesta, etta kaikki ihmiset ovat keskinkertaisia, moukkamaisia, laiskoja, pelkastaan omaa etuaan tavoittelevia kusipaita. Koska olen kuitenkin aarimmaisen suvaisevainen ja ihmisrakas yksilo, annan jokaiselle tapaamalleni ihmiselle tilaisuuden todistaa teoriani vaaraksi. Noin 99% ihmisista ei sita tee. Se yhden prosentin marginaaliryhma riittaa minulle iloksi ja uskoksi siita, etta ihmiskunnalla on viela toivoa.

3. Kamalinta maailmassa on katsella toisen ihmisen naamassa kasvavia koholuomia. Vesa-Matti Loirin ja Mikael Jungerin kuvia katsellessani alkaa sormia syhyta sen verran etta tekisi mieli hakea jonkin sortin tasohiomakone miespolojen avuksi. Myos eras hyvin suosittu ja kaunis naisbloggari kantaa naamassaan kahta oksettavaa paisetta, joita pitaa valokuvata ainakin kerran paivassa ja monesta eri kulmasta. Naita kuvottavia lahikuvia han sitten tunkee surutta jokaiseen blogimerkintaan niin paljon kuin sielu sietaa. Ja se nayttaa sietavan. Jos valittaisin vahaakaan, niin lahettaisin hanelle shekin ja viestin etta mene tytto laakariin. Paitsi etta en valita, alloan vain.

4. Jos olisin paassyt etukateen kurkistamaan lapsiperheen arkeen ja aitina olon ihanuuteen, olisin suosiolla jattanyt koko homman valiin ja ottanut vaikka gerbiilin. On rankka paikka kun aidinvaisto ottaa selkavoiton itsekkyydesta ja Maailman Tarkein Mina Itse joutuukin jonon hannille ja nokkimaan muruja poydan alta. Onneksi luonto on kuitenkin jarjestanyt asiat toisin ja raskaustestin sinista viivaa ihastellessa ei edessa oleva parinkymmenen vuoden kovennettu tunnu viela miltaan. Raskauttavana asianhaarana tuodaan esiin myos se, etten pida kenenkaan muiden lapsista kuin omistani. Tuttavien vauvoja katselen kohteliaisuudesta muutaman minuutin mutta siina se. Naapurien taaperot ovat vitun rasittavia ja serkkujen teinit voisin kuristaa omiin solmimattomiin kengannauhoihinsa. Kadulla vastaantulevia lastenvaunuja vaistaessani mieleni valtaa suunnaton helpotus "Ohi on. Minun kakkuni on lusittu."

5. Harrastin sinkkuna paljon ukkomiehia. Ukkomiehet ovat paljon helpompia kuin vapaat eivatka koskaan jaaneet jalkoihin pyorimaan. Eivat jaaneet yoksi kuin erikoistapauksessa eivatka unelmoineetkaan hammasharjansa parkkeeraamisesta minun kylpyhuoneeseeni. Paras ukkomieheni kesti on/off-suhteessa yli kymmenen vuotta, sai sina aikana nelja lasta vaimonsa kanssa ja ainakin kaksi avioliiton ulkopuolella. "En ma sulle mitaan harmeja halua tuottaa, sanoi han ja hymyili minulle ruskeilla silmillaan, vaan multi-orgasmeja." Hantaheikki, sanot sina ja tuhahdat halveksivasti. Niin olikin. Ja hiton hyva sellainen. Han kuoli niin kuin elikin, hamaraperaisesti muutamaa kuukautta viimeisen tapaamisemme jalkeen. Voi, miten hanta viela kaipankaan.

6. Pelkaan lentamista. Se onkin lahestulkoon ainoa asia maailmassa mika minua pelottaa. Olen ensimmaisena miehena vetamassa nokkaan pimealla kujalla vaanivia raiskaajia ja suhtaudun hamahakkeihin, sarjamurhaajiin, kummituksiin ja muihin pirun riivaamiin reppanoihin terveella uteliaisuudella. Lentopelolleni ei loydy jarjellista selitysta eika perustetta, tiedan hyvin kuinka paljon todennakoisempaa on joutua onnettomuuten moottoritiella kuin lentokoneessa. Punainen Marlboro, nautittuna aski paivassa, viidentoista vuoden ajan tappaa minut paljon todennakoisemmin kuin lentaminen. Mutta silti. Kammenet hikoavat ja kynnet kaivautuvat yha syvemmalle kasinojiin mita kovemmaksi suihkumoottorien ulina kasvaa. Olen taysin satavarma etta viimeinen hetkeni on koittanut, etta kone salamyhkaisesti kapsahtaa katolleen ja syoksyy kumeasti jyristen vuoren kylkeen. Kirkas valopallo ja sitten, loppu. Tai etta hullu, pippurisilmainen arabi kantaa lakanansa alla kupeelleen vyotettya kasapanosta, sulkeutuu heti ensitilassa lahdon jalkeen vessaan ja rajayttaa koko koneen sananmukaisesti taivaan tuuliin. Entapa sitten riisipellolta sanghaijattu kielitaidoton kiinalainen pilotti, joka kuulee lennonjohdon kaskyn laskeutua flight level two eight zero ja laskeutuukin kolme sataa jaardia alemmaksi ja repaisee mennessaan meidan koneemme vasemman siiven mukanaan. Matkustamon ilmanpaineen lasku saa happinaamarit putoamaan valittomasti, mutta se ei auta enaa ketaan, silla seitsamankymmenmetrinen 747 haukkaa valittomasti ja putoaa syoksykierteeseen. Kaksikymmentanelja sekuntia kauhua ennen iskeytymista jaiseen valtamereen. Epauskoa, itkua, joku rukoilee. Ja sitten, loppu.
Lentopelkoni on kuitenkin taysin hallinnassa ja se unohtuu silla sekunnilla kun koneen pyorat koskettavat maata. Lennan paljon ja jatkuvasti eika, tata postausta lukuunottamatta, asia koskaan edes juolahda mieleeni maissa ollessani. Harkitsin muutama vuosi sitten vakavasti lentolupakirjan suorittamista, silla ajattelin etta mikali ymmartaisin paremmin miten konetta lennetaan, niin se voisi helpottaa ahdistustani. Selitin asiaa Miehelle paivana, joka ei ollut hanen kaikkein parhaitaan. "Menisit terapiaan niinkuin normaalit naiset!" han tokaisi kyllastyneesti ja kumartui takaisin sanomalehtensa pariin.

7. Kadessani pysyy niin malspiikki kuin hitsauspuikkokin. Skarpranttini on kuin viivottimella vedetty eika kutomissani lapasissakaan ole moittimista. Osaan sorvata seka sisa- etta ulkopuolisen kartion seka leipoa karjalanpiirakoita ja kevatkaaryleita. Osaan vaantaa alkeellista html-koodia ja sukeltaa katolleen kaatuneen pelastuslautan oikein pain. Tulen auttavasti toimeen kuudella kielella ja olen suorittanut metsastyskortin. En koskaan sano etten osaa ennekuin olen lukenut ohjeet ja koittanut itse. Laulaa en osaa ja se ottaa paahan ihan tajuttomasti.

8. Olen tehnyt elamassani enemman asioita kuin keskiverto ihminen ehtii edes ajatella koko elamassaan. Olen tehnyt hyvia ja kauniita asioita mutta myos paljon pahoja ja rumia asioita. Valilla olen tehnyt vaaria asioita, joskus jopa laittomia. Mitaan tekemaani en kuitenkaan kadu. Kadun vain asioita, jotka jaivat tekematta. Koska en uskaltanut. En kehdannut. En jaksanut.


Niinkuin tuossa ei olisi jo tarpeeksi homppaa yhden paivan osalle, kasitellaan Paivin seuraavakin haaste samaan syssyyn. Viisi tavaraa ja asiaa, joista unelmoin. Minulla on enemman vaatteita, kenkia ja aurinkolaseja kuin yksi ihminen tarvitsee tai ehtii elamansa aikan kayttaa. Puoliinkaan vaatteista en kylla mahdu, mutta sehan on sivuseikka. En tarvitse vempaimia enks vitkuttimia, en himoitse merkkeja enka statuksia, autostakin luopuisin jos se olisi mahdollista. Kaikkea mita tarvitsen tai unelmoin minulla on jo. Kaikkea on, paitsi aikaa nauttia mistaan. Mutta koska haaveita ja unelmia pitaa olla, listaan tahaan nyt ainoan mieleen tulevan tavarahaaveen.

Unelmoin omasta talosta kaukana muista, kukkulan huipulla. Nakoala aamuaurinkoon yli laakson, terassi jolla juoda kahvia. Frank Lloyd Wrightin ja Alvar Aallon yhdessa suunnittelema yksikerroksinen sekasikio, jonka etuseina on bunkkeri ja takaseina pelkkaa lasia. Pulpettikatto, joka lahes kaksinkertaistaa huonekorkeuden takaseinalla. Takka, valkoiset stukkoseinat ja tumma mahonkilattia. Paljon kattoikkunoita, paljon valoa ja ilmaa. Kolme makuuhuonetta, kaksi kylpyhuonetta, avokeittio ja siihen yhdistetty ruokailutila ja olohuone. TV jossain makuuhuoneen kaapissa piilossa. Tontti luonnontilassa, pieni ryytimaa katseilta piilossa.

Erilaisista asioista unelmoin sitten sitakin innokkaammin. Toivelistalla ykkosena olisi oma kokki 24/7. Aina olisi terveelliset vahakaloriset poperot poydassa oikealla kellonlyomalla ja poydasta voisi vaantayta suoraan sohvalle tai tietokoneen aareen ilman tylsaakin tylsempaa poydan siivousta ja tahteiden kanssa pahkailya.

Unelmoin myos kunnon kalareissusta hyvassa kaveriporukassa. Kelluntahaalareista, kirkkaista lusikoista, hauen vasyttamisesta ja sen perkaamisesta kallioluodolla. Kuumasta saunasta saaressa ja kaljapohnaisesta maailman parantamisesta nuotion loimussa.

Unelmoin syksyisesta paivasta mummon mokilla, keltaisten lehtien tarttuessa kumisaappaisiin. Kirpeasta syysilmasta, metsatien varresta loytyvista viimeisita tateista, kuusen alta vahingossa loytanyneesta suppiloaarteesta. Termoskahveista.

Unelmoin etta poikani paattavat kayda armeijan kun aika tulee ja pitaa siten Suomen kansalaisuuden.

Unelmoin etta ystavani Anna olisi viela elossa, etta saisin viettaa vaikka vain yhden paivan hanen kanssaan. Kertoisin miten tarkea han on minulle. Vaikka kylla han sen tietaisi sanomattakin. Kertoisin silti.

Unelmia on pakko olla. Jos ei unelmoi mistaan voi yhta hyvin olla kuollut.


Veelan arkiruokahaasteeseen vastaan reseptilla, joka helppo ja edullinen painonsa kanssa kamppailevien Aitien ja Vaimojen perusape. Kun parin kilon satsin sekoittaa kerralla niin siina on aina valmis sapuska kaden ulottuvilla ainakin kuukaudeksi. Apetta ei tarvitse  kuin muutama lusikallinen niin nalka on taas selatetty moneksi tunniksi.

Ainekset

purkki kaurahiutaleita (vanhanaikaisia, ei pikapuuroa)
tolkki rusinoita/kuivattuja karpaloita pienennettyna
pussi pellavansiemenia
kourallinen mantelia rouhittuna

Ainekset sotketaan yhteen. Nautitaan pieni kupillinen maidon tai luonnonjugurtin kanssa aamiaisen, valipalojen ja lounaan sijaan. Ja kylla lahtee.

Heli  heitti minua haasteella, jossa pitää nimetä viisi lukemaansa blogia, joilla on alle 200 rekisteröitynyttä lukijaa.

Ensimmaiseksi pitaa mainita Anreea jonka epailen olevan joko humanoidi tai yli-ihminen. Hanen uskomaton kamppailunsa ja voitontahtonsa olkoon esimerkkina jokaiselle. Odotan lippua heilutellen aina uusia valiaikatietoja loppusuoralta. Jumaliste likka, sina oot kone!

Seuraavaksi tulevat mieleen Ebba ja Lina jotka taysin hulvattomasti kertovat niin tuttua, niin tuttua tarinaa. Jos jotakin narinaa on sanottava, niin toivoisin etta he postaisivat hieman useammin (sanoo han, lusmujen lusmu).

Ja viimeisena, muttei suinkaan vahaisimpana mainitaan Hasta la Vista, jonka lukijamaara ei akkiselaamalta kay selville, mutta on silti mainittava, koska on todella mielenkiintoinen blogi.

13 kommenttia:

  1. Ihan mahtavaa! Toi juttu noista ukkomiehistä oli ihan paras.... ;)

    VastaaPoista
  2. Heippa ystavani yhden prosentin edustaja,

    Ajattelinkin etta saattaisit olla kanssani asiasta samoilla linjoilla. En ole koskaan ymmartanyt vaitetta katalista toisista naisista, jotka vievat kunniallisilta naisilta viattomat aviomiehet. Ei aasia voi pakottaa juomaan, jos silla ei ole jano ;-D

    VastaaPoista
  3. Tämähän oli varsinainen urakkapostaus, kaikki haasteet yhdellä iskulla :o)

    VastaaPoista
  4. Aivan loistava pläjäys! Täytti muuten huonon juorupäivän tirkistelyntarpeen oikein mainiosti ;)
    Ja onneksi ymmärsin poistattaa oman koholuomeni ihan itse.

    VastaaPoista
  5. Kohdat 2, 4 ja 6 tunnistan itsestäni. Tosin kohdasta 4 täytyy sanoa, että minä näin jo nuorena sen, mitä tapahtuu jos tekee lapsia ja pidättäydyin siitä. ;)
    Mutta muuten, tänään juuri lounaalla katselin kahta ärsyttävää kakaraa (iät noin 4 ja 6), joiden äiti taisi olla vähän väsynyt. Olinkin paha täti ja käskin kersat omaan pöytäänsä ja sain osakseni pahan silmän tuijotuksen äidiltä.

    VastaaPoista
  6. Klap-klap-klap!! Aploodeja, tämä oli hyvä! Bonusta kohdasta 8. - juuri näin sen pitää mennä.

    VastaaPoista
  7. Heli, juu, tuli sellainen akillinen avautumisen tarve ;-D

    Paivi, mulla oli niita kolme, hyi, hyi, hyi!

    - S -, eiko sulla sitten kaynyt biologinen kello paalle kuin yleinen syyttaja? Mulla meni vaan yks paiva silmat sameeksi ja lasimaisesti tuijottaen totesin ykskantaan etta nyt on aika lisaantya. Vauvavuodet oli ihania mutta kauheita kun jouduin olemaan yksin kahden vaippaikaisen kanssa vieraassa maassa ja hoitamaan koko karusellin itse. Mies oli aina reissussa. Neljaan vuoteen en nukkunut kuin muutaman tunnin patkissa. Harmaannuin, lihoin ja vanhenin taysin. Olisi pitanyt jaksaa pitaa itsestaan huolta, ma en jaksanut.
    Nain yleisesti ottaen ma olen sita mielta etta lapset syntyy suunnilleen terveina mutta idiootit vanhemmat tekee niista hermoraunioita ja kaytoshairioisia hossottamalla niin saatanasti.

    Hasta la Vista, kiitos, kiitos kovasti. Sun blogia lukiessa tiedan varmana, etta sussa on pari tippaa Indiana Jonesin verta. Fanitan taysilla!

    VastaaPoista
  8. Joo, olen omituinen. Ei ole ollut biologisen kellon tikitystä tai nakutusta. Ehkä joskus parikymppisenä ohikiitävän hetken, mutta onneksi ei tainnut olla mitään isäkandidaattia kiikarissa. Sittemmin olen ollut vanhempi ja viisaampi eikä moista ole tapahtunut. Ehkä olen nähnyt liikaa huonosti käyttäytyviä lapsia. :)

    VastaaPoista
  9. On se vaan hullua, tama biologia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, olen aivan hurmaantunut sun paljastuksista. Jään ihan varmasti lukijaksi, kun ekaa kertaa pistäydyin ja näin kauheita asioita pääsen lukemaan :)
      Ukkomiehistä olen samaa mieltä. Näin vaimonakin ajattelen, et jos mun miehellä olis toinen, niin se on sen moka, ei toisen naisen.
      Paitsi että olen joutunut huomaamaan, että ukkomiehiä en järkyttävän helppo pokata vaikka en olis uskolliakin mukamas :(

      Lapsista ajattelin tänään samalla tavalla kuin sinä. Ehkä ensimmäisä kertaa myönsin et täähän on ajoittain aika helvettiä tää vanhemmuus :)
      Mutta niin niin rakkaita on nuo lapset.

      Poista
  10. Pinkki, tervetuloa kovasti tanne hamaran rajamaille. Mitaan laatuviihdetta en lupaa, jaarapaisia jupinoita sitten senkin edesta.
    Tuota aitina olemisen raskautta en itse olisi osannut etukateen ollenkaan kuvitella ja sen myontaminen on ollut itselle kova pala. Rakkaita ne ovat, rakkaampia kuin oma elama koskaan, mutta perkeleen tyolaita ;-D

    VastaaPoista
  11. "Osaan vaantaa alkeellista html-koodia..."

    Ei sitten taidot riittäneet skandien asentamiseen?

    VastaaPoista
  12. Asialle loytyy selitys tuolta aikaisemmasta postauksesta, ei niin etta se sinua mitenkaan liikuttaisi. Mutta paasitpahan sanomaan, hyva ja poitsit kotiin!!!

    VastaaPoista